das war doch ein witz...

Istuin eilen iltaa kaverini luona, vietettiin synttäreitä. Alettiin sitten kertomaan vitsejä.

Kerroin ensin yhden saksalaiselta kuulleeni itävaltalaisvitsin. ("Mitä itävaltalainen sanoo, kun sen vaimo menee kellariin?" "Tuo yks olut ja anna lapsille pusu.")

Vitsi otettiin hyvin vastaan. Itävaltalaisille voi nauraa. Saksalainen nauroi. Tunsin olevani ihan hauska tyyppi. Rohkaistuin.

Päätin kertoa suomalaisen vitsin. Kerroinpa sitten vitsin. Pahempaa, kerroin Pekka-vitsin. Pekka-vitsi on härski, huono puujalkavitsi, joka herättää ihmisissä poikkeuksetta naurua, koska se on niin tyhmä. En kerro sitä nyt tässä, koska vanhempani lukevat tätä blogia.

Sain pitkän vitsin päätökseen. Käänsin sen ihan hyvin. Korrektisti, ihan ymmärrettävästi. Punchlinekin meni ihan kohdilleen.

Suomalainen kelasi vitsiä hetken, sitten tajusi sen ja nauroi.

Saksalainen vain tuijotti minua hämmentyneenä.

Selitin vitsin.

Saksalainen sanoi: "En tajunnut. Sehän on kirosana. Tai haukkumanimi. Ajattelin sen tarkoittavan haukkumanimeä, ei sitä konkreettista asiaa."

Minä sanoin: "Ööh no tota, joo, ehkä mä käänsin sen vähän huonosti..."

(Vaivaantunutta naurua, seinien katselua.)

--

Tässä en sentään ole yksin. Monet muutkin taistelevat päivittäin yrittäessään selittää ironiaa ja vitsejä saksalaisille. Ja hei, mä siis ihan tykkään saksalaisista ja naurankin niiden kanssa ja toisinaan käytän ironiaa (ja ymmärrän niiden ironiaa, vaikka toisinaan pohdin, olikohan joku juttu ollenkaan ironiseksi tarkoitettu), mutta sitten on näitä blank stares -hetkiä, jolloin huomaan vitsini menneen täysin ohi. Täysin. Eikä se selittämällä parane.

voi pojat

Asumista miespuolisten kämppisten kanssa:

väänsin tänään tukkaani sellaisen fifties-kampauksen ja en ollut ihan varma, näyttääkö se hassulta vai ei, oliks mun vooku liian iso. Kysyin yhdeltä kämppikseltä, että "näyttääkö tää strangelta?" Ja se jaaritteli pitkään siitä, että se näyttää "niinku satumaiselta, niinku Maxissa ja Moritzissa, tiedätsä Maxin ja Moritzin, ai et, miten niin, onhan se saksalainen, mutta kyllä nyt pitäisi....". Sain sit viimein väännettyä, että "näyttääkö tää nyt siis oudolta vai vaan vanhanaikaiselta" ja se vastas että vanhanaikaiselta. Hyvä, oli tarkoitus.

Sit toinen kämppis kävelee sisään, moikkaa mua, kääntyy hämmästyneenä uudestaan ja sanoo wow ja pistää peukun ylös.

Ainakin rehelliset mielipiteet! Tästä voinee päätellä, että a) toinen kämppis on ihan outo ja b) en laittaudu kovin usein.

Nyt lähden kiezin kivoimpaan kahvilaan syömään vähän, vaikka oon köyhä, mutta pitäisi käydä kaupassa, keittiö on likainen ja en jaksa siivota koska siivosin sen JOKA helevetin PÄIVÄ su-ke, ja torstaina se oli taas aivan paskanen. Kahvilasta saa nimittäin valtavan kulhon maitokahvia, täytettyjä fladenbroteja, kaikenlaisia överisokeriherkkuja ja tuoreita vohveleita suklaalla, kaikki about 2,5 euroa kappale. Ja sisustus on pinkki ja siellä on flamingoja. Geschwister Nothaft, S-Bahnhof Sonnenallee.

kuinka puhut saksaa puhumatta saksaa: pieni sanakirja asioista joita en osaa kääntää

boaaah = kuulostaa siltä, kun plupsauttaisit samalla suustasi biljardipallon sanoessasi "boa", uskomatonta, vähän negatiivista, no huh huh!

Mann = hei nyt kuule oikeesti, voihan pojat, hei jäbä, voi ei, variaatiot Oh Mann ja Mann Mann Mann ja Oh Mann oh Mann oh Mann tilanteen vakavuudesta riippuen

ey = ei, hei, haloo, tää ei nyt vetele

suosikkinani näiden kaikkien yhdistelmä:

Ey mann boahh, das kann nicht wahr sein!

halt = kirjaimellisesti seis, mutta oikeestaan vähän niinku niinku. Tai vaan. Das ist halt so = Se vaan on niin.

bloss = tääkin tarkoittaa vaan. Tai vain. Tai jotain sellaista. Das ist bloss eine Maus, nicht erschrecken! = Se on vaan hiiri, älä pelkää!

geil = kiimaista, eli siistiä.

saugeil = emakkokiimaista, eli huippusiistiä.

krass = joko tosi hienoa, tai tosi rankkaa, tai tosi karua, vähän niinku over-the-top anyway. Die party war wirklich krass! (Järjestäjät on nyt panostanut näihin bileisiin.) Das war echt krass. (Toi oli vähän rankasti sanottu.)

--

En oo ihan varma, osaanko kääntää tai käyttää oikein näitä sanoja. Käytän niitä, eikä ihmiset yleensä hirveesti naura mulle. Deutsch macht Spass.

neg neg neg neg

Kuulumiset: graduni on paska. Pidän tauon. Bloggaan.

Muuta: sanotaan, että suomalaiset valittaa kaikesta ja on negatiivisia. No kyllä saksalaisetkin osaa! Yksi kämppikseni on erityisen negis, tai sitten en vaan ymmärrä sitä. Sillä on sellainen taipumus, jota mun mielestä jossain Bridget Jonesissa nimitettiin meduusan pistoksi. Se meduusa leijuu viattomana ohitse, ja vasta jälkikäteen huomaa, että se on pistänyt. En tiedä tekeekö se tarkoituksella sitä, mutta musta tuntuu, että se tietää aina paremmin ja yrittää saada mut tuntemaan oloni huonommaksi.

Otteita keskusteluistamme:

Kämppis: "Mä käyn ompelukurssilla."
Minä: "Ahaa, kiva, mäkin oon nyt savityökurssilla. Ootko säkin kansanopistolla?"
Kämppis: "En, ne kansanopiston kurssit on niin kalliita, rikkaille."
(Ei ole.)

Minä: "Voisinkohan mä vuokrata huoneeni joulun ajaksi kun oon poissa 3 viikkoa?"
Kämppis: "Ei se nyt käy että me kaikki ollaan poissa ja täällä on talo täynnä jotain ulkomaalaisia."
(Me ollaan kovin epäluotettavia, me ulkomaalaiset.)

Minä: "Mä aattelin värjätä tukkani tänään... Mä oon ollut niin kurjalla tuulella ja uusi hiusväri piristää aina. Jotain lyhytkestoista vaan."
Kämppis: "Hiusväri näyttää aina niin paskalta kun se peseytyy pois."

Minä: "Mä ostin just uuden pyörän! Ihanaa kun on kerrankin ihan brand new kulkuväline, mä kuljen sillä kuitenkin päivittäin niin siihen voi laittaa vähän rahaakin."
Kämppis: "Höh, turhaan tuhlasit, meillä on tuolla kellarissa ylimääräinen pyörä, joka kulkee ihan hyvin."
(No ehkä kauppaan ja takaisin, mutta mä poljen noin 10-20 kilometriä päivässä.)

Kämppis: "Yhyy, mulla on kauhea krapula."
Minä: "Ei hätää, joskus mäkin juon liikaa ja sitten on krapula."
Kämppis: "No mutta mä tunnenkin mun rajani."

Kämppis tekee majoneesista jotain sössöä.
Minä: "Mmm, majoneesi tekee kaikesta herkkua!"
Kämppis: "Ja lihottaa."

Kämppis voitelee leipää maapähkinävoilla.
Minä: "Onhan maapähkinävoi kuitenkin aika terveellistä."
Kämppis: "Ainakin siinä on paljon kaloreita."
Minä: "Ja hyviä rasvoja... ja proteiinia..."
Kämppis: "Lihaville ihmisille en silti suosittelis sitä."

Ja nää kommentit on lähinnä viimesen viikon ajalta! Sit mä sanon aina että mmm, joo, totta varmaan, vaikka oikeesti tekis mieli räjähtää takaisin, että et sä nyt oikeesti kaikkea tiedä.

Varsinkin mua stressaa nää lihavuus-kommentit, koska tää ko. kämppis on ehkä noin puolet mun kokoinen ja mä vaan lihon jatkuvasti. En tajuu miks! Oon pitänyt nyt jopa ruokapäiväkirjaa, eikä se kauheen vaaralliselta näytä. Masentaa vaan kun mikään ei auta ja läski vaan leviää. Yhyy.

matkailua osa 2: islanti

Sitten siis lähdettiin Islantiin! Oon aina halunnut käydä Islannissa, mutta yleensä lennot on vaan vähän kalliita. No, nyt löytyi sitten halpalentoyhtiö Wowilta menopaluu hintaan 120 euroa, joten why not, noita why not. Varauduin matkaan mm. ostamalla tuulitakin, joka on siis niinku ihan mahtava! Ostin sen sellaisesta outletista mukamas 80 prosentin alella, mutta en oikeesti usko että se ois ollut päälle 200 euron takki alunperin. No, se on tosi ihana. Sit hain kirjastosta kartan ja ostin kunnon saksalaisena turistina omat eväät kaupasta.

Tein lisäksi myös hienon kartan, koska en halunnut piirtää kirjaston karttaan. Seuralaiseni halusi ehdottomasti lähteä jumalanselätaakse Länsivuonoille. Se on se semmonen pikkunen nykäre Islannin lounaisnurkassa. Off the beaten track, they say. Uh huh, I say. Tarkistin sit mitä kaikkee siellä ois. 

Tässä ajellaan vuokra-autolla laavakentän ohi. Se oli hieno. Paljon on kuvia autosta otettuna, istuttiin aika paljon kotteron sisällä. Ois pitänyt olla kolme viikkoo aikaa jos haluais kaiken nähdä ja mennä jalan.

Sitten yksi näistä ekoista jyrkännelepopaikoista. Luulin, että se ois jotenkin huima mutta ei, ehei, tossa oli sentään tommoset kivimötikät merkkaamassa reunaa.

 Ekan yön hostellin takana paistaa tommonen punainen kirkko. Noita ihan samanmallisia kirkkoja oli ympäri Islantia. Kirkkoja, lampaita, vuonoja, vuoria, kirkkoja, lampaita, vuonoja, vuoria, oho ihminen, kirkkoja, lampaita... You get the picture.

Syön överiruman näköisen kalakeittoa. Tehtiin itte hostellissa (rehellisesti sanottuna en oo varma, oisko tossa "kaupungissa" edes ollut ravintolaa, plus pihisteltiin ruuassa koska kaikki oli muuten kallista) siis kalakeittoa koljasta ja se oli hyvää! Perunaa, kermaa, kalalientä ja islantilaista koljaa!

Sitten seuraavana päivänä kiivettiinkin mm. tällaisen kukkulan päälle. Siellä oli palvottu Thoria, ja ymmärrän kyllä miksi (kts. alempi kuva). Nykyään siellä palvottiin kristillisesti. Sielläkin nokotti siis tommonen ihan samanlainen kirkko Thorin vuoren alla. Muutenkin ymmärrän oikein mainiosti että Islannissa tuntuu järkevämmältä palvoa jotain ukkosenjumalaa kuin partasutia Lähi-idästä. 

Ajeltiin siis vuoria, vuonoja, vuoria, vuonoja, hetkittäin tie kiersi rannassa, hetkittäin vuorten päällä. Koko ajan oli jyrkänteitä, rotkoja, tienviittoja, joissa varoitettiin tielle tippuvista kivistä. Inhokkini oli tienviitta "Malbik endar". Malbik endar tarkotti sitä että asvaltti loppu ja soratie alkoi. Vittu jee. Lisäksi hetkittäin kapeella tiellä vastaan mönki neljän metrin levysiä maansiirtokoneita ja hurjastelevia länsivuonolaisia, jotka osaa ajaa niitä teitä varmaan kännissä ja silmät kii eli satasta mennään. Meillä oli pikkuinen vuokrattu foordinkottero.  Pidin silmiä kiinni ja sain paniikkikohtauksen ja kuski huus että nyt silmät auki kun tultiin kattomaan niitä maisemia. Voe jummi. Mut tosi kaunista siis oli kun paniikki meni ohi!

Sit jonkun vuoren huipulla oli tommonen kiviukko.

Ihan Islannin viimesestä pyllynreiästä löytyi mm. tuollainen rantautunut laiva, Islannin vanhin teräslaiva.

Yllättäen vielä enemmän pyllystä löytyi lentokonemuseo:

Sitten tultiin Islannin eli koko Euroopan läntisimpään kohtaan. Linnut eli lunnit olivat jo lähteneet sieltä huushelkkariin, mutta maisemat oli komeet. Toisaalta pelotti taas vähän.

Sitten lähdettiin pois Länsivuonoilta ja jäätiin etsimään vielä lämmintä luonnonlähdettä Hellulaugia, jonka olin bongannut netistä. Ei oltu edellisenä päivänä löydetty sitä millään ja piti yrittää uudestaan. Oltiin jo luovuttamassa, kunnes bongattiin tiensivussa tommonen randomin näkönen pysähtymispaikka, joka on vissiin vanhan farmin raunio.

Ja siellä se oli!!! Ihana lämmin lähde! Aurinko paistoi komeasti jylhille vuonoille, lämpöä oli varmaan kymmenisen astetta, ja tuohon lähteeseen sai mennä ihan ilmatteeksi eikä siellä ollut yhtään ketään muuta lähimaillakaan. Vesi oli kylpylämmintä ja maisemat mahtavat. Olo oli ihana ja rentoutunut eikä sen jälkeen ahdistaneet enää jyrkät vuoristotietkään. 

Sitten palailtiin Reykjavikiin, jossa ei muuta kovin ihmeellistä kuin ruokaa, kävely lentokenttäbussille ja takaisin koti-Berliiniin. Tällaisen hienon kirjastolaatikon tosin löysin yhdestä puistosta. Muuallekin tällaista eikö!

Islanti oli kaikenkaikkiaan ihana upea maa, jossa ois ollut vielä vaikka mitä nähtävää, pikku murto-osa tuli koettua nyt Länsivuonojen muodossa. Het kun on aikaa ja rahaa, niin Islantiin kesäkuukausina kiertämään koko saari, enemmän vaeltelua, enemmän rauhaa, enemmän kuumia lähteitä ja enemmän kaikkee. Uus lempimaani! <3

matkailua osa 1: wien

Makaan kotona sängyssä, imeskelen kurkkupastilleja ja välillä niistän kilon räkää. Kämppis toi mulle just paketin jätskiä, sekin on kipeenä mutta kykeni kauppareissulle. Todella ärsyttävää olla kipeenä, koska periaatteessa kykenee nousemaan sängystä, mutta tietää, että flunssa menee nopeemmin ohi jos vaan lepää. Ja oli niin kaikkea kivaa ja puuhakasta vielä suunniteltu tälle viikolle. Höh! Oon kyllä käynyt muun muassa savityökurssillani, koska en vaan halunnut missata yhtä kertaa, ja eilen kävin vetämässä pubivisan, koska olin luvannut ja sitä oli mainostettu. En tullut onneksi kipeemmäksi, tänään aamulla pystyin jopa hengittämään molempien sierainten kautta. Tänään olisi myös Halloween, ja Rocky Horror Picture Show'n näytös, mutta se on vasta puoliltaöin kaukana kotona, joten luulen, että joudun skippaamaan homman. :( ÄRSYTTÄÄ kun asiat menee ohi vaan kun on kipee!!!

Mutta nyt voisin bloggailla vähän menneitä juttuja. Oon nimittäin käynyt ulkomailla ja se on ollut kivaa!

Ensin käytiin Wienissä perheen kanssa. Iskällä oli synttärit, joten järjestettiin sille yllärimatka Itävaltaan. Oli kivaa! Käytiin paljon museoissa ja syötiin hyvää ruokaa ja itävaltalaiset oli kivoja ja kohteliaita ihmisiä jotka kehuivat mun saksantaitoani usein! :) :)

Jos joutuu kulkemaan seittemänsataatuhatta museota (madonna, lapsi, madonna, lapsi, madonna, helvetin ruma jeesus-lapsi, madonna...) läpi kahden oman elämänsä taidehistorioitsijan kanssa, voi keksiä omia leikkejä joilla saa ajan kulumaan. Esim. "Etsi maalauksista merkkejä menneiden vuosisatojen zombi-invaasioista":

 

Sitten tää huivi, ja tää taideteos, oli vaan ihan käsittämättömän rumia:

Museot on hienoja sisältä:

Meillä oli ihan tosi makee airbnb-asunto Wienin suurlähetystökiezistä. Siellä oli kristallikruunut ja isot sohvat ja kylpyammeet ja kultaa ja peilejä. Tässä alemmassa mun ja Auran PÄIVÄNNASU-kuva, koska olen tunnetusti muotibloggari. Ollaan menossa katsomaan sellaista Mozartin Greatest Hits -konserttia, joka oli muuten kiva, mutta siellä oli liikaa japanilaisia turisteja, jotka vaan poukkoili ees taas ja kuvas kaiken kameroillaan. Höh.

Sitten tässä on kuva nunnasta joka pelkää lapsia. Wtf. 

Aura ihailee Belvederessä jotain patsasta. Belvederen puutarha oli hieno, ja museossa oli paljon hienoja Klimtejä ja muita.

Belvederessä oli myös KAKKUA. Söin aika paljon KAKKUA. Hassua oli myös, että itävaltalaiset sanoo kermavaahdosta (Sahne) että Schlagobers (muistaakseni). Ja Milchkaffee on Melange. Oli muuten vähän sokeriöverit ton viipaleen jälkeen.

Melkein kivoin ravinteli löydettiin tosin ihan kotikulmilta. Se näytti ulospäin joltain rämäseltä eckkneipelta, eikä siellä ollut pahemmin muita asiakkaita, mutta se ruoka oli hyvää, kohtuullisen hintaista ja tosi tuoretta. Plus oli myös Kürbis-lista! Lisäksi tarjoilijat oli vitsikkäitä. Ne kävi mukamas siinä viereisessä pöydässä järjestelemässä hopeita, mutta oikeesti ne näytti ihan just siltä että ne on lyöny vetoo siitä mitä kieltä me puhutaan ja koko keittiö on vedossa mukana. Kysyin sit siltä äijältä että Haben Sie gewettet welche Sprache wir sprechen ja se oli vähän nolona että joo. :)

Sitten menin kotiin junalla! Oli aika kivaa matkustaa hitaasti. Ei ollut edes kallista ja suora junayhteys ilman vaihtoja. Kiva reissu. 

Sit heräsinkin seuraavana aamuna puheluun, jossa multa kysyttiin että haluanko lähteä Islantiin. Ostin lentoliput seuraavalle viikolle juomatta aamukahvia. Siitä seuraavassa postauksessa!

Hyvä venäläinen!

Ja hei, tarkkailen täällä tilastojani, ja mua on pitkään ihmetyttänyt, miksi joku lukee tätä blogia jatkuvasti Venäjältä? Mulla ei oo kavereita siellä (tietääkseni). Käyttääks joku proxya?

Lisäks hittejä tulee jatkuvasti jenkeistä. Are you Dana reading my blog via Google Translate or is there someone else out there or is someone using a proxy server?

Oon melko varma, että tän viikon Malesia oli myös joku googlen virhelaukaus.

elämä = koti, gradu, kirjat

Terveisiä! Mulle oli ollut vähän epäselvää, mitä meidän parvekkeella puuhataan, koska en aina pysy kärryillä siitä mitä puhutaan, varsinkin jos puhutaan rakennustöistä eikä esim runoanalyysistä. No, siellä puuhataan isoa remonttia, koska joku oli porannut reikiä parvekkeeseen, ja ne pitää paikata, koska yllättäen vesi menee sinne ja jäätyy ja rikkoo koko hässäkän joka tipahtaa ohikulkijan niskaan. Ja parveke ei kuulu kämpän vakuutukseen. Jee. Kaikki ei voi olla suomalaisia ja tietää, miten talvi, jää ja lumi tuhoaa kaiken. Vuokra vissiin vähän nousee.

Toisekseen, nimesin eilen mun gradukansioni uudelleen P***A-V***U-P*****E-GRADUUUUUksi ja tänään kun avasin tietokoneen, SE KANSIO OLI SIIRTYNYT RUUDULLA ITSESTÄÄN. LÄHEMMÄS ROSKAKORIA. Oon varma että se ryömii itekseen roskikseen ja tyhjentää sen jälkeensä ja nauraa räkäisesti. Koska roskakori on ainoa paikka jonne mun gradu kuuluu! It's an abomination! Oon ihan lähellä gradupsykoosia!!! Jotenkin silloin kun aloittelin projektia, ajattelin, että hehehe, musta ei tuu semmosta gradurauniota vaan suunnittelen kaiken hyvin ja teen päiväohjelmat ja herään ajoissa ja tiedän mitä teen ja oon iltapäivällä kolmelta päivän työn kanssa valmis. Eilen naputtelin pilkkopimeässä huoneessa paskaa tiivistelmää jostain paskasta artikkelista, jossa pohdittiin sitä, onko henkilöhahmo helevetti soikoon semiotic tai representational ja paskaakos se mua kiinnostaa! En ole teoreettisesti lahjakas! Mä osaan ihan muita asioita ja en tajuuuuuu miks mun pitää kirjoittaa tommonen kakkakasa että voisin olla valmis tekemään niitä muita asioita! Vihaan mun gradua! Vihaan sitä enemmän kuin Jane Eyreä ja Nuorta Wertheriä ja Moby Dickiä yhteensä, koska en vihaa hirveästi Moby Dickiä!!! Vihaan sitä enemmän kuin A.J. Greimasia!

Kolmas asia: silloin kun en tee gradua, luen Marisha Pesslin Night Filmiä, joka on ihan SAIRAAN HYVÄ! (Voin tuoda sen Aura & äiti sit teille kunhan seuraavan kerran nähdään, jouluna sit vissiin :) Siinä on vähän liikaa käänteitä ja mutkia, mutta se on tosi jännittävä! Lisäksi tiedän jo, että lopussa tulee joku jännä yllätys, ja löysin tod.näk. hyvin merkitsevän mise-en-scenen. Lisäks yks teema toistuu siinä jatkuvasti, joten tiedän, että sillä on merkitystä, vaikka meitä yritetään johtaa harhaan muilla koukuilla. Ihanaa kun se kirjailija on ollut kirjallisuudenopiskelija, se tietää miten kirjoitetaan kirjallisuudenopiskelijoille. Suurin ilo minkä kirjallisuudentutkimus on antanut mulle, on se, että voin kilpailla kirjan etsivien kanssa siitä, kuka keksii ekana murhaajan. Viimesen Jo Nesbøn kohdalla keksin sen varmaan sivulla 250, Harry Holelta kesti 500 sivua! Lisäks oon nyt kattonut tollasta sarjaa kun Silta (tuli Yleltä, Areenassa on) ja keksin murhaajan viidennessä jaksossa! Nyt on kolme jaksoo jäljellä mutta oon miltei satavarma tappajasta. Jos se ei oo se, niin nostan hattua käsikirjoittajille, jotka johtaa pikkusta know-it-all kirjallisuudenopiskelijaa tarkotuksella harhaan. Rakastan dekkareita! Mulla ois ihan omaankin dekkariin konsepti täysin valmiina (voi Miukuli-rukkaa!) mutta en osaa kirjoittaa enää, koska gradu ja koska saksa. Käytän ihan typeriä rektioita ja kirjoitan epäsuomea.

Että semmosta! Paljoo muuta mun elämään ei kuulukaan.

BER

Berliinin uudella lentokentällä, Berlin-Brandenburgilla oli sunnuntaina avoimien ovien päivä. Mentiin sinne siis ihmettelemään. Kyseessähän on järjettömän kallis ja aikaavienyt projekti, eikä kukaan lehtiä lukeva ihminen ole varmasti välttynyt kuulemasta sen epäonnistumisista. Lentokenttä ei ole edelleenkään käytössä, vaikka sen piti valmistua jo viime vuoden kesäkuussa. Paloturvallisuudesta homma jäi vissiin alunperin kiinni ja nyt siellä ilmenee aina jotain uutta, mikä pitää saada kuntoon ennen kuin paikka voidaan avata liikenteelle. Kenttäalueella on kuitenkin kolme paloasemaa, koska se on niin valtava, ettei kolmen minuutin palopaikalle ehtimisen takaraja riitä, jos asemia on vaan yks. En sit tiedä, mitä siellä vielä tarvitaan. 

Musta kenttä ei ollut erityisen kaunis. Se oli valtava teollisuusalue, jolla ei tuntunut olevan silmää miellyttävää arkkitehtonista harmoniaa. Mä tykkään Tegelistä. Siinä on jotain sellaista vanhaa, eri palasista kyhättyä ja sekavaa Berliiniä. Liikaa sitä ja liikaa tätä, liian vähän tota. Terminaali ihan arsesta. Jos tulee liian myöhään, jumittuu turvatarkastukseen viidenkymmenen japanilaisen turistin perään. Jos tulee liian aikaisin, jumittuu kahdeks tunniks odotusaulaan, jossa on about kahviautomaatti eikä mitään muuta. Tää uus BER on sitä uutta keskiluokkaista flairia, kaiken pitää toimia ja kaiken pitää olla funktionaalista. Siellä on varmaan Starbucksikin.

Siellä on taidettakin. Siinä on tonneittain punaista rautaa ja se symboloi ihmisten kohtaamista.

Sitten siellä on semmoinen aukio, jossa on suihkulähteitä ja juna-asema sen alla. 

Koen ristiriitaisia tunteita BERiä kohtaan. Mä saavuin Tegelille, ja mun piti palata Suomeen BERiltä. Me kumpikin ollaan koettu vähän viivästyksiä. Semmoista se elämä on. Vähän pelottaa, mitä tapahtuu, jos toi lentokenttä joskus valmistuu. (Nyt, että mä joskus valmistuisin, jatkan gradun tekoa. Heippa!)

Gradukissa

"Me täällä Black Jackin kanssa tehdään gradua, Bläkkis vähän hännällä huiskuttelee ja mä luen."

syssyy

En oo pitkään aikaan kirjoittanut yhtään mitään tähän blogiin. Nyt voisin ehkä tsempata! Mitään erityistä ei tosin elämässäni oikein tapahdu, koska teen päivät pitkät gradua. Se aiheuttaa huolta ja tuskaa ja hikeä ja verta ja kyyneleitä ja päänvaivaa. En ole todellakaan tutkijatyyppiä...  

Nyt on ollut lämmin viikonloppu, mutta syksy lähestyy kovaa vauhtia ja toivon mukaan syksy aiheuttaa mussa sellaisen "koulu alkaa, nyt tsempataan"-puuskan, vaikkei koulu alakaan. Voisin käydä ostamassa uuden penaalin tai jotain. Päätin myös keksiä jonkun harrastuksen ja ilmoittauduin kansanopiston keramiikkakurssille! Meen nyt sitten lokakuusta alkaen dreijailemaan jotain kahvikuppeja ja sellaisia, sillä hassua kyllä, en oo koskaan aiemmin dreijannut. Toisekseen aattelin liittyä jollekin kuntosalille. Oon lihonut vissiin jotain viis kiloa tässä puolentoista Berliinin-vuoden aikana ja mulla on kaappi täynnä liian pieniä vaatteita. Lisäksi oon ihan huonossa kunnossa ja puuskutan portaissa. :P Vaikka pyöräilen päivittäin jotain 15-20 kilometriä, se ei näy missään! Musta on tullut vanha. Yhy.

Tänään kuulin hassun jutun. Kämppiksen kaveri kertoi jostain kiinalaisesta vaihtarista, joka oli käynyt niiden kotona kämpännäytössä. Se oli ollut jotenkin ihan ulkona siitä, mitä Euroopassa tapahtuu, ja oli ennen Saksaan lähtöä päättänyt sitten ottaa vähän jotain selville tulevasta kotimaastaan. "I go to Internet and google Germany. I read Mein Kampf." 

Huonosti sopeutuvat maahanmuuttajat

On sunnuntai, ja ulkona sataa vettä. Ei oikein huvittaisi tehdä mitään, vaikka pitäisi näppäillä vähän sähköposteja ja leipoa pullaa. Sen sijaan voin ainakin ensi alkuun valittaa vähän, koska omassa blogissaan saa valittaa, it's my party and I cry if I want to, jnpp.

Oon tässä lueskellut aika hauskaa Alin ja Husun blogia, jossa pari "mamua" kirjoittelee Suomesta ja suomalaisuudesta ja jostain muista mamuhommista. Sinänsä aika jännä, että molemmat jätkät on asuneet vaikka kuinka kauan Suomessa (ja muistaakseni toi Ali oli viime vuoden Naamoilla stand uppia vetämässä, järjettömän hauska mutta mun kukkahattutätiluonteeni takia en voinut nauraa kaikkein rasistisimmille läpille), mutta ovat vieläkin pinnalla nimenomaan maahanmuuttoasioista puhumisen takia. No joo, yhden bloggauksen aiheena oli kuitenkin suomalaiseen kulttuuriin sopeutuminen, ja pohdiskelin sitten omaa sopeutumistani tänne Saksaan ja vertailin niitä kommentteja (foliohattuosastoa) ja omaa sopeutumistani saksalaiseen kulttuuriin. Monet pikku maahanmuuttokriitikot olivat nimittäin kommentoineet, että jos HE muuttaisivat ulkomaille, he opettelisivat HETI paikallisen kielen ja tavat ja tutustuisivat hetimiten kantaväestöön sopeutuakseen. Jep...

Pointtina siis, että laajasti käsitettynä mäkin olen tällä hetkellä maahanmuuttaja, vaikka tää onkin tällaista nuoren, koulutetun länsimais-eurooppalaisen väestön matkustelua EU:n sisällä, joten sinänsähän mulla on asiat oikein hyvin. On kotimaa, johon palata, paikallisen kielen taito ja valkoinen iho, joten mua jopa voidaan luulla ehdaksi saksalaiseksi siihen asti, että avaan suuni ja teen deklinaatiovirheen.

Siltikin musta tuntuu, etten oikein sopeudu tänne. Viime vuoden duunin takia mulla on täällä paljon suomalaisia kavereita - eihän siellä instituutilla oikein tutustunut muihin kuin suomalaisiin ja pariin hassuun samanikäiseen saksalaiseen. Lisäksi mun kämppikseni ei pahemmin tainnut välittää musta, enkä edes oikein puhunut sille viimeiseen kuukauteen, kun musta tuntui, että jokainen keskustelunavaus sai hiljaista halveksuntaa osakseen. ("Ich ging heute zum Stadtbad Neukölln, das war echt cool!" "Ach so... Dort wo alle Hipsters hingehen... Früher war's mal besser..."). Lisäksi yritin löytää harrastuksia, kävin luovan kirjoittamisen piirissä ja neulontapiirissä, muttei niitäkään järjestetty niin usein, että olisin oikeasti tutustunut ihmisiin.

Päätin sitten joulun jälkeen tänne palatessa petrata tätä kantaväestön kanssa asiointia. Muutin uuteen kämppään ja lisäksi pääsin mukaan tohon Poesiefestivalin proggikseen. Teen duunia saksaksi ja puhun kotona jatkuvasti saksaa. Mua ei pahemmin stressaa enää toi kielikysymys. Siltikään mulla ei oikein ole saksalaisia kavereita, joille soittaisin että hengataanko. Mun kämppikseni ovat kivoja, joo, mutta silti. Pohdin että jääköhän mulle yhtään saksalaista kaveria, joiden kanssa viestittelisin sen jälkeen kun lähden täältä. (En mä oikein usko jääväni loppuiäkseni tänne.) En mä tosin jenkkikavereistakaan pidä yhteyttä kuin yhteen.

Mä niin haluaisin sopeutua joukkoon! Olla yksi saksalainen saksalaisten joukossa! Ja mä yritän, mutta ei se oikein luonnistu. Joku saattais sanoa, että pitäisi katkaista yhteydet muihin suomalaisiin ja "mennä reippaasti vaan" saksalaisten seuraan, mutta sekin olisi ehkä vähän tyhmää. Sen sijaan tasapainottelen saksalaisten ja suomalaisten porukoiden välillä, luen lehtiä ja kirjoja saksan kielellä, yritän puhua paljon ja kopioida muiden käyttämiä fraaseja, haen leipäni vain leipomosta ja katson sitä perkeleen poliisisarjaa, pidän ikkunaa auki koko ajan, koska tuulettaminen on tärkeää, laitan (oikeaa) voita leivän päälle ja rasvaista maitoa kahviin, osaan hurrata Bayern Münchenille ja tilata dönerin niin kuin pitää ja syödä sen kävellessä, eikä Hitler-vitsit oikein naurata mua ja kuuntelen vähän jotain Miaa tai vakoilen blogeista Saksan kuumimpia bändejä.

Mut ei se vaan oikein onnistu. Mä olen, en ainoastaan kielimuurin takia, jotenkin ujompi ja konservatiivisempi ja vähemmän oma itseni saksaksi. Jos heitän jonkun ironisen vitsin, pelkään, ettei se uppoo kehenkään. Mä en saa vitsailla Angela Merkelistä tai Philipp "kääpiö" Lahmista, koska mä nyt en vaan oo saksalainen, ja saan vähän kummallisia katseita, jos sanon, että Angie näyttää että sitä sattuu hymyillä. Mä en jaksais selittää Suomesta, "you know in Finland we drink vodka and eat raw reindeer meat", mutta sitten, jos haluaa kertoa jostain Fingerpori-vitsistä, pitää jotenkin avata se homma ja niin paljon jää siihen kulttuurien väliseen kuiluun. Enkä mä voi osallistua puolen tunnin keskusteluun Bundesliga-futiksesta, enkä edes tajua sitä, mitkä panttipullot voi palauttaa mihinkin kauppaan.

Ärsyttää vähän se, että ihmiset kyselee multa, milloin mä aion lähteä takaisin Suomeen. Ärsyttää, että mua pidetään erasmuksena, ja ärsyttää sekin, että kun mä luen (saksankielistä) sanomalehteä, mun kämppis kysyy multa jotain tyyliin "Wirst du zuhause bleiben" ja mä en kuule ja sanon häh, ja se sanoo "Are you gonna stay at home", vaikka samana aamuna ollaan keskusteltu sujuvasti keltakuumeesta ja vesikauhusta ja meduusoista ja korallikäärmeistä saksaksi (älä kysy). Enhän toki ymmärrä siinä tapauksessa sanaa zuhause.

Lisäksi mä yritän vähän piilotella sitä faktaa, että suurin osa mun kavereista täällä on suomalaisia. Jos mainitsen saksalaiselle, että joo, se ja sehän kaveri on siis suomalainen, saan kommentteja "ach ei siis saksalainen? Mä luulin että sä halusit oppia saksaa?" Joo-o, mutta en mä halua myöskään valita kavereitani kansallisuuden perusteella. Ja yritän nopeasti aina huomauttaa, että me kaikkihan osataan ja puhutaan saksaa, ja monille on paikallisia poikaystäviä ja porukassa on usein saksalaisia mukana, mutta yhtä kaikki me ollaan Finnenmafiaa. Toissailtana istuttiin keikan jälkeen juomassa vähän viiniä, paikalla oli kolme suomalaista ja yksi saksalainen. Juteltiin siinä kaikkia mukavia auf deutsch ja kaverit suunnitteli jatkoa kotibileisiin, joissa piti olla paljon suomalaisia taiteilijoita läsnä. Saksalainen kysäisi että "siis vain suomalaisia? Tepä ootte huonosti integroituneita". Kaverit siinä sitten yritti selitellä, että joo, onhan se vähän niin ja muttakun, ja mä sit sanoin vaan, ettei se niin helppoa ole. Saksalainen sanoi vähän nolona, että yritti vain vitsailla, että oli itse ollut juuri 7 kk Suomessa eikä puhu sanaakaan suomea. Mä en kuitenkaan pitänyt sitä niin hyvänä vitsinä.

Multa kysytään silloin tällöin, miksei mulla ole saksalaista poikaystävää. En koskaan viitsi vastata, että siinä vaiheessa kun mun huumorintajuni taantuu saksalaisen miehen tasolle, mun pitäisi mieluummin hypätä kalliolta kuin ottaa se Horst.

Jep. Kaikella rakkaudella, saksalaiset, teissä on paljon kivoja tyyppejä, mutta ei tähän yhteiskuntaan ole niiiiin helppo loikata sisään kuin te kuvittelette.

Tää on varmaan vielä miljoona kertaa vaikeampaa Suomeen tuleville mamuille, joiden pitää tottua valkonaamojen tuijotukseen ja oppia käsittämätön kieli kahteen kertaan, puhuttuna ja kirjoitettuna, eikä kotimaahan voikaan palata tai pitää yhteyttä niin helposti, ja "sopeutuakseen" pitää sisäistää joku käsittämätön nöyryyden ja ylpeyden koodisto, hikoilla vieraiden kanssa alasti pienessä huoneessa, juoda tolkuttomat määrät kahvia ja viinaa ja opetella Eppu Normaalin ja Ismo Alangon koko tuotanto, ettei jäisi paitsi siitä yhteisöllisyyden tunteesta, kun leirinuotiolla hoilataan Baarikärpästä tai Suomi putos puusta. Ja sopeutuminen on tärkeintä, sopeutuminen ja integraatio ja tasapäistetty homogeeninen massa.

Tästä tuli nyt vähän pitkä sepustus. Voitte jättää kommentteja. Tarviin jotain myötätuntoa.

Sunnuntai ai ai

Oon pitkään vihannut sunnuntaipäiviä. Sunnuntait on sellaisia ylimääräisiä, hitaita päiviä, jolloin odotellaan hiljaa kuolemaa tai maanantaita, tai pahimmassa tapauksessa sisko pakottaa luistelemaan kolmenkymmenen asteen pakkasessa.

Berliini on kuitenkin korjannut mun suhdettani sunnuntaihin. Musta tuntuu, että jossain kaupungin salaisissa järjestyssäännöissä on tarkkaan säännelty asiat, joita sunnuntaina saa tehdä.

1) Grillaus. Jos kaupungista lähtee lentokoneella sunnuntai-iltapäivänä, näkee varmasti kaksi savupylvästä: Schlesischer Buschista ja Görlistä nousevat satojen grillien savuvanat. Puistoissa nuorisoporukat ja turkkilaiset suurperheet käristää eläimiä ja elottomia sellaisella pieteetillä että vesi nousee kielelle sadan metrin päässäkin.

2) Open airit. Kesällä järjestetään open air -bileitä monissa kummissa paikoissa, tekno soi vielä iltaan asti. Menin joihinkin bileisiin kahdeltatoista päivällä, ja siinä viiden aikaan poistuessani poimin mukaani myös kämppiksen, joka oli viettänyt paikan päällä edelliset 14 tuntia.

3) Kirpparit. You know, Maybachufer, Mauerpark, Boxi, mitä näitä vielä oli. Ympäriinsä kävelemällä voi törmäillä spontaaneihin kirppareihin, joista ei ole koskaan kuullutkaan.

4) Brunssi. Tää nyt on jo ihan klisee. Mutta hyvä sellainen. Suosikkipaikkani tarjoaa brunssia (kaikenlaisilla omatekoisilla mössöillä) muistaakseni 8,5 euron hintaan. Vähän kallista muttei paha silti.

5) Tatort. Vartin yli kahdeksan alkaa televisioelokuva, siis krimi eli dekkari. Nää kuvataan vuoron perään aina eri kaupungeissa, eri näyttelijöillä. Voi katsoa kotona tai kapakassa. Oltiin Ä&I:n kanssa drinkeillä yhdessä baarissa. Sinne valui paljon ihmisiä, ja yhtäkkiä kello vartin yli kasi tuli ihan hiljaista.
Ä: "Mitä tapahtui? Miks kaikki on hiljaa?"
Mä: "Tuolla takahuoneessa on skriini, kello on 20.15, veikkaisin että Tatort alkoi. Duh."

Tässä tunnelmia viime sunnuntailta! :) Schlesisches Grillen.

Mutta nyt pakkaan laukkuni, teen vähän töitä ja sitten huomisaamuna Suomeen, jee jee! 5 päivää pikkulomailua. 

Hyvä taide, huono taide

Lupasin aiemmin kirjoittaa "sitten myöhemmin" lisää pääsiäisen Prahan-matkasta, mutta jääköön tarinointi nyt lyhyeksi. Kyseessä oli nimittäin hyvin tavallinen, joskin iloinen seuramatka, johon liittyi kaksi ihanaa uutta tuttavuutta: Prahan tv-torni, joka on helkkarin ruma neuvostopytinki jossain Zizkovin laidalla. Tornin huipulta näki koko Prahan, ja siellä oli isoja muovikuplia, jossa väsynyt turisti sai tyytyväisenä lepäillä ja kuunnella jotain pulputtavia ääniä. Sara rakastui tv-torniin (niitä on kuulkaas tyyppejä, jotka haluaa mennä naimisiin rakennusten kanssa), minä taas rakastuin juustoon. Kyseessä oli Naklany Hermelin (heittele kirjainten päälle kourallinen aksentteja), siis chiliin ja valkosipuliöljyyn säilötty kokonainen valkohomejuusto, jota sai about kahdella eurolla joka kapakasta oluen kyytipojaksi. Fucking A, sanoo nainen joka rakastaa juustoa (ja hillitysti bisseä).

Käytiin tuossa pari viikkoa sitten kämppiksen kanssa katsomassa Kunsthalle Deutsche Bankin "avajaisnäyttely". Kyseessä oli siis näyttely, jonne kuka tahansa sai tuoda oman teoksensa näytteille. Berliinin jokainen baarimikko ja luuriliisahan on "oikeestaan taiteilija", joten teoksia tuoneiden ihmisten jonot olivat kasvaneet parin kilometrin mittaisiksi. Näyttely oli auki vain 24 tunnin ajan, joten myös kävijäjonot olivat pitkiä. Idea oli musta hauska.

Me mentiin sisään noin puolenyön aikaan, siellä oli parisataa taulua ja limuakin sai (ja jonossa Grillwalker-sedät tarjoilivat ilmaisia hodareita. Mä söin sämpylän sinapilla.) Tunnelma oli miellyttävä, yleisö viihtyi, sitä oli paljon ja Deutsche Bank sai julkisuutensa. Siltikin tosta on jaksettu nillittää, että "taiteilijan pitää lässynlää alistua diipadaapa tällaisiin suuryritysten markkinatemppuihin uuuh aaah kun yhteiskunta ei tue taidettaaaa yhyy paha maailma". Haista sinä Tommi Läntinen 'tu, vois sanoa. Ei oo pakko mennä mukaan, mutta taiteella on helpompi elää, jos suostuu myymään sitä.

"The lack of curators creates monsters."

Sit käytiin myös tsekkaamassa Erkka: Hailuotolainen, luotolainen, manterelainen -dokumentti, joka esitettiin ihan mun kotikulmilla jossain pienessä espanjalaisten pitämässä project spacessa / galleriassa / mitä niitä vielä oli. Tunnelma oli rento ja mukava, oli vaan outoa, että Hailuoto (jonne meno oli mun mielestä teininä niinku nolointa ikinä, kesämökki nääs siellä... nykyään tykkään kyllä!) oli yhtäkkiä trendi-Neuköllnin aallonharjalla.

Tässä on taas instituutin uuden näyttelyn parasta antia: saapasjalkakissa tms, joka on tappanut uhanalaisia eläimiä. En tiedä mitä tää haluaa sanoa, mutta kun se on niin söpö voivoivoivoi!

Tai myös tää saattaa olla mahtavin homma ikinä: pomppulinna, jonne saa mennä aikuisetkin. Ihanaa! Se on osa instituutin näyttelyä, mutta nykyään ei vissiin enää joka päivä pystyssä, koska naapurit valitti siitä. Mitä kettua?! Pomppulinnasta valittaminen on sama kuin valittaisi rakkaudesta ja onnesta.

Ihanaa on myöskin polkupyöräily. Ostin ihan upiuuden polkupyörän ekaa kertaa viiteentoista vuoteen, koska järkeilin, että jos kuljen sillä joka päivä seuraavat puoli vuotta (plus taas talven jälkeen), sen on parempi olla hyvä. Plus 6 x 55,50 euroa (kuukausilippu) = 333 euroa = enemmän kuin toi fillari, vaikka ostin viidenkymmenen euron lukon, koska Berliinin olympialaisten ykköslaji on pyöränpöllintä. Nyt oon ihan totaalisen persauki ja velkaa enemmän kuin tilillä on, mutta eiköhän jotain palkkaakin kohta ala tippua. Toivottavasti. En aio koskaan erota tosta pyörästä. Se kulkee kuitenkin lentsikassa erikoismatkatavarana alle viiteenkymppiin minne tahansa.

Oli ihanaa viiletellä koko lauantai ympäri kaupunkia pyörän selässä  - ei tuntunut hyvällä pyörällä vajaa 30 kilsaa paljoo missään, paitsi vähän persauksissa. Jossa saakin tuntua. Katsoin tota kuvaa ja mietin että oonpas paksuuntunut taas talven aikana, mutta eiköhän se siitä taas lähde. Jos ei lähde, opettelen käyttämään tyylikkäämpiä vaatteita (not) ja hyväksyn sen faktan (not) ettei farkkusortseja oo tehty persjalkaisille suomalaisille.

Kaikki siis hyvin Saksanmaalla! Tuun myös piipahtamaan (piip) Suomessa toukokuun puolessavälissä, mutta aikataulut on taas melko kiireiset. Jee, odotan innolla!

Grrrrrr

Mun grrrradu on ihan surkee. Alkaa ahdistaa kun oon ennen ollut ihan hyvä näissä hommissa ja tää grrrradu on ihan kamala. An academic abomination. Toistan jatkuvasti samoja asioita ja samoja sanoja. Lisäksi mun lauserakenteeni alkavat monimutkaistua sen takia, että asun Saksassa ja teen töitä saksan kielellä, joka sallii hieman pidempiä lauseita, ja sen sen takia mun suomenkieliset tekstini alkavat muistuttaa entistä enemmän kamalia saksasta käännettyjä hirvityksiä, enkä enää muista, kuinka kirjoitetaan hyviä suomenkielisiä virkkeitä ja siksipä please tappakaa mut, jos sanon vielä "me ollaan kuus ihmistä" tai "asun Saksassa yli vuoden ajan".

Neaaaar, faaaaarr, wherreeeeveeer

Tänään oli eka kevätpäivä. Ihanaa! Ihanaa! Ihanaa! Täydellinen päiväkävelyilma, auringonpaistetta, lämpöä, kyllä se kevät tästä vielä lähtee. Ihmiset olivat kaikki ulkona, kahvilla tai aamupalalla katukahviloissa, spontaania iloa syntyi syntymä-äreiden berliiniläistenkin sydämissä. Vihainen oli vaan tyttö bussissa, joka aloitti tappelun, koska hän ei mahdu koiransa kanssa seisomaan, jos bussiin tunkee 4 turkkilaista mutsia lastenvaunuineen. Ei ehkä kannata asua Sonnenalleella, jos ei sitä kestä, koska M41-bussi on poikkeuksetta täynnä huivipää-äitejä taisteluvaunuineen.

Toinen hauska asia: oon nyt nähnyt kotikulmilla pari kertaa saman pojan, joka jotenkin huvittaa mua kovasti. Se on about 15-vuotias rankan näkönen turkkilaispoitsu, jolla on joku kännykkä, jossa on hyvät kaiuttimet. Se kulkee koviksen näkösenä eteenpäin, pitää kädessään sitä puhelinta ja popittaa sillä täysiä... ei räppiä, ei rokkia, ei teknoa, vaan Celine Dionin My Heart Will Go Onia.

Kotikatu

Kun muutin tähän kämppään, olin iloinen siitä, että tarpeelliset palvelut, ruokakauppa ja S-bahn-asema ovat aivan pienen kävelyetäisyyden päässä. Muutama päivä sitten kävelin hieman toista reittiä asemalle, ja kas mitä huomasinkaan! Lisää palveluita! Viehättävä pikku kapakka noin 15 metrin päässä kotiovesta... mustatut ikkunat... punaiset valokaapelit... pienet punaiset lyhdyt ikkunoissa... Jos on tarvetta mennä bordelliin niin eipä ainakaan täydy etsiä kaukaa! Jos taas haluaa mennä puistoon, noin kilometrin tai kahden päässä on mukava viheralue. Nyt on tosin vieläkin niin kylmä, ettei ruoho kasva maassa, vaan se on pakattu muutamien grammojen muovipusseihin, joita eri Afrikan maista tulevat sedät haluavat tarjoilla kaikille, joita kiinnostaa tai ei kiinnosta. En oo vielä löytänyt oman kiezini parasta asekauppiasta, mutta sekin lienee vain ajan kysymys...

Viel Erfolg!

Avasin juuri pitkästä aikaa lukioaikojen suurimman viholliseni: Viel Erfolg! -kielioppikirjan, koska halusin tarkistaa, mitkä pronominit taipuvat määräisen artikkelin tavoin. Tiedän, että nää ois varmaan pitänyt oppia jo siellä lukiossa, mutta kun tää mun saksan opiskelu on vähän sellaista, että kaikki se kouluaikojen tieto on kaadettu mun pääkoppaan - se on vähän kuin sotkuinen, useamman tuhannen valkoisen monisteen sekamelska, jota täällä ollessani ja kieltä käyttäessäni pikkuhiljaa siivoan siisteihin kansioihin ja lisäilen sinne tarpeellisia tietoja (äiti, varmasti innostuit tästä kielikuvasta!). Oikeestaan ainoo kielioppiasia mitä muistan hokeneeni ennen yo-kirjoituksia oli

DENKEN AN AKKUSATIIVI
ANGST HABEN VOR DATIIVI

ja erilaiset taivutustaulukot painoin päähäni, oksensin heti kokeen alkuun paperille ja taivutin mekaanisesti sen mukaan toivoen etten muistanut jotain väärin. Puheessa en olisi osannut käyttää niitä lainkaan. Vihasin saksan kielioppia. Oikeastaan koko kieli tuntui ihan turhalta. Tällä hetkellä en puolestani keksi mitään jännempää kuin kielioppi. Kestosuosikkina pysyvät etuliitteillä muodostetut verbit. Kämppis sanoi juuri vähän aikaa sitten, että sen pitää "selvitä krapulasta" eli auskatern. Mahtava kieli, mahtava!

ansagen = ilmoittaa
absagen = peruuttaa, kieltäytyä
zusagen = myöntyä
aussagen = todistaa oikeudessa
aufsagen = siteerata

tai

zunehmen = lihoa
abnehmen = laihtua
annehmen = otaksua
aufnehmen = nauhoittaa
ausnehmen = suolistaa
einnehmen = valloittaa
zum Mitnehmen = ottaa dööneri mukaan hahahaa

Toisaalta tässä rupeaa miettimään, että kumpi se on se vaikea kieli, saksa vai suomi..?

Töitä ja vieraita

Oli kiva viikonloppu, leikin Reiseführeriniä vanhempien kanssa. Käytiin museoissa ja Potsdamissa ja Hohenschönhausenissa vähän tutustumassa Stasin vankilaan (nää saksalaiset on olleet kovia kiusaamaan toisiaan) ja syötiin paljon hyvää ruokaa, mm. korealaista, turkkilaista, eteläsaksalaista, ranskalaista ja espanjalaista. Lisäksi juotiin kaljaa ja käytiin trendikkäissä paikoissa drinkeillä. On myös hauskaa toimia tulkkina, kun noi humpat kyllä vissiin ymmärtää, mitä puhutaan mutta mä saan nopeemmin kommunikoitua. Nolottaa kyllä vieläkin vähän että puhuin das Fischistä der Fischin sijaan, mutta Berliinin virallinen kieli onkin paska saksa.

Mutta oli kiva palata taas normaaliin elämään sen jälkeen kun on vaan lomaillut. Monenlaisia töitä on tehty mutta gradu ei oikeen luistele eteenpäin... No, on tässä vielä aikaa. Varmaan. Oon nyt lukemassa muuten sellaista kirjaa kuin Er ist wieder da, er viittaa tässä siihen tunnetuimpaan saksalaiseen (noh itävaltalaiseen oikeesti). Aatu siis nukahtaa(?) 1945, herää Berliinissä vuonna 2011 ja saa töitä Aatu-imitoijana. En oo päässyt vielä kovin pitkälle, mutta se on aika hauska. On vähän yllättävää, miten se on ollut bestsellerlistojen kärjessä jo vaikka kuinka kauan. Saksalaiset kun ei yleensä oikeen innostu yhdistelmästä Aatu+huumori. Ehkä se loppua kohden muuttuu jotenkin oivaltavammaksi tai kriittisemmäksi. Saapi nähdä.

Sanoinkohan jo edellisessä postauksessa, että meen Prahaan pääsiäiseksi? Perjantaina lähdetään yay. Sielläkin tulee ehkä juotua kaljaa ja syötyä epäterveellistä ruokaa. Terve, gradun, lenkkeilyn ja maitorahkan täyttämä elämä alkakoon sitten huhtikuussa.

Saksan kaamein kämppä

...ei oo kyllä tää nykyinen koti. On mukavaa. Tykkään pitkästä aikaa olla kotona. Tässä mukavassa kodissa ja etätyössä on tosin se haittapuoli, että istun nytkin pantteripyjamapöksyt jalassa, kello puol kaks, ja teen töitä koneella. Keittiössä joku tekee ruokaa ja kuuntelee saksalaista räppiä. Mä yritän kirjoittaa puhtaaksi kirjailijahaastattelua, joka tulee johonkin lehteen, jota ex-työkaverini päätoimittaa. Jos tietäisin edes sen lehden nimen, oisin hyvä ihminen. Mutta kun se oli ruotsinkielinen niin en minä muista. Förlåt jnpp.

Hyviä asioita kotona: keittiö, pitkät illat keittiönpöydän ääressä filosofoiden, sohvanurkkaus olkkarissa, se, että lueskelen kirjaa sängyssä sunnuntaina iltapäiväyhteen saakka, ja kun haen keittiöstä kahvia, joku toinenkin yökyöpeli toivottaa huomenta (vanhassa kämpässä sain arvostelevia mulkaisuja yli kymmeneen nukkumisesta). Täällä on vähän hidasta, mutta kukaan ei oo mikään peruspummi, työajat ja -tavat on vaan aika vaihtelevia. Lisäksi meillä on kaksi väliaikaista, englantia puhuvaa kämppistä, ja tunnen oloni vähän voitonriemuiseksi, kun kykenen sopeutumaan joukkoon pikkaisen paremmin, koska osaan saksaa. Ja opin koko ajan lisää, esim: Fahne, niinku lippu, on myös semmoinen viinahönkä.

Huonoja asioita: lähinnä kylmyys. Ja satunnainen baijerihätä. Baijerihätä iskee, kun kämppis puhuu mulle baijeria. Se kuulostaa niin nätiltä, mutta hitto että siitä ymmärtäis kanssa jotain!

Päätettiin tilata myös sanomalehti, jee! Asia esitettiin mulle näin: "Lootha, mä saisin Süddeutsche Zeitungin alennushintaan 24 euroa kuukaudessa. Se on maailman, tai ainakin Saksan paras sanomalehti, ihan totta." Mä olin että tilataan vain. Ehkä se ei oo tyhmempää lukea Süddeutsche Zeitungia Berliinissä kuin Hesaria Jyväskylässä. Ja kuulemma äs zetassa on parhaat futissivut.

Tänään tulee äiti ja isi kylään, jee! Toivottavasti ne pääsee perille kun Lufthansa lakkoilee. Viime kerralla kun Lufthansa oli lakossa, meille oli tulossa suomalainen vieras instituutille, ja kaikki muut lennot paitsi sen lento oli peruttu. Oulun kärpät oli nääs samassa koneessa. Nyt ei kärpät pelastaneet. :(

Uusi kissa

Vähän höpsötellään kissan kanssa.

Saksalainen keittiössä

Sarjassamme 82 miljoonaa ihmistä tekee väärin, 5 miljoonaa ihmistä tekee oikein; saksalainen keittiössä.

1. Ne syö voita. Oikeaa, lehmästä tullutta voita, jossa on rasvaa jotain 50% enemmän kuin suomalaisissa seinämaalilevitteissä. Tämä on okei. 

2. Sen sijaan voi, joka on luonnostaan kovaa, jätetään pöydälle pehmenemään. Suomalainen tulee keittiöön, nostaa voin jääkaappiin. Saksalainen tulee keittiöön, etsii voita, löytää sen yllätyksekseen jääkaapista, nostaa sen takaisin pöydälle, oikealle paikalleen ja puistelee päätään ulkomaanelävälle. 

3. Saksalainen laittaa paljon ruokaa. Se jätetään pöydälle jäähtymään, koska ilmeisesti maailma räjähtää, jos vähänkin lämmintä ruokaa laittaa jääkaappiin. Suomalainen hyväksyy. Energiaa säästyy. Hienoa. Seuraavana aamuna suomalainen pohtii, että ruoka on jäänyt vahingossa yöksi pöydälle. Harmi! Saksalainen tulee keittiöön ja tempaisee annoksen huiviin. Vähän vielä jää. Neljän päivän päästä suomalainen on heittämässä käppyrälle kuivunutta juustopastaa bioroskikseen, mutta onneksi saksalainen tulee ja estää tämän hukkauksen. Eihän se ruoka edes kävele vielä.

4. Lämmitetyn ruuan seuraksi voi tehdä vaikka salaattia. Salaatti pestään näin: lasketaan tiskiallas täyteen vettä, heitetään sinne salaatit lillumaan ja nostetaan kunnon muljutuksen jälkeen pois. Yummy.

5. Sitten pestään astiat. Ne pestään näin: hinkutetaan niitä saippuavedessä ja nostetaan saippuaisina pyyhkeen päälle kuivumaan. Suomalainen: "Tää lasi vaahtoaa kun ottaa vettä." Saksalainen: "Echt?"

--

Suomalainen on asunut vuoden Saksassa. Hän menee keittiöön, ja siellä on lämmintä. Hän vilkaisee patteria. Joku on vääntänyt sen VIITOSELLE. Suomalainen kääntää sen heti pienemmälle. Vähän ajan kuluttua suomalainen vääntää patterin kokonaan pois ja avaa ikkunan. Tuulettaminen on tärkeää. Erittäin tärkeää. Vähin äänin suomalainen nostelee myös kokispullot pois muoviroskiksesta, asettaa ne panttipullokoriin, ja pohtii, että uusiseelantilaiselle alivuokralaiselle pitäisi selittää tiettyjä asioita.

Lifestyleblogi esittää: hausmarke

Menneen naistenpäivän kunniaksi, koska ainoita asioita joista naiset voivat blogeja kirjoittaa ovat meikkaus ja kodinhoito: Lotan muoti- ja lifestyleblogissa tänään saksalainen halpiskosmetiikka.

1. Mä hikoilen. No joke. Mikään ei auta. Triple Drytakin kokeilin ja sekin feilas. Sit ostin läpällä tommosen megakuiva-urosdödön. Se ei hause miltään ja pitää paremmin kun mikään. Mahtavaa. Hinta: 0.95 eur

2. Mä oon blondannut mun tukkani noin viidesti, joten latvat näyttää joltain kuolleelta keltaiselta eläimeltä. Toi hoitoaine on ainoa asia joka saa sen jotenkin sileeksi ja pehmeäksi.
Hinta: 0.99 eur

3. Kaks edellistä tuotetta on ihan kivoja olla, mutta ilman tota halpiskäsirasvaa mä kuolen. Se on ainoa tökötti, joka auttaa mun ihottumaan eli ruttoon eli louisianalaiseen hyppykuppaan. Ilman tota rasvaa olisin kaikki talvet iho vereslihalla taikka helvetin kalliissa valohoidoissa. Menekki: noin kaks tuubia kuussa.
Hinta: 1.15 eur

Onneksi ei ole sentään kallista tämä kosmetiikka! Koska ilman sitä te kaikki naiset olette vain todella rumia!

In capitalist Germany...

Kaikenlaista on tapahtunut viimeisten päivien aikana, en ole ehtinyt pahemmin kirjoitella. Viime torstai oli ilon päivä: palautin seminaarityöni eli ensimmäisen osan graduani jee! Ja pääsin muuttamaan jee! Asuin tosiaan vuoden sen hullun, vihamielisen kissan kanssa, ja kämppiskään ei tainnu pahemmin musta tykätä enää noina viimeisinä aikoina. Ei se ainakaan puhunut mulle mitään muuta kuin pakolliset asiat. En tiedä miks! Vaivuin epätoivoon ja uskoin, että kukaan saksalainen ei vaan tykkää musta ja pitäis muuttaa pois koko maasta. Sen sijaan päätin ensin muuttaa pois kämpästä, ja ratkaisu oli hyvä. Oon ollut nyt täällä 3 päivää ja tuntuu heti kotoisalta.

Kyseessä on siis iso, viiden hengen kimppakämppä Neuköllnissä, Ringin tuntumassa. Mun huone on ihan naurettavan pieni, mutta meillä on iso keittiö, iso olkkari, kaks kylppäriä ja kissa. Joka ei pure, vaan tulee köllöttämään syliin. Kämppikset vaikuttaa kaikki tosi kivoilta, ja alan olla kykeneväinen myös kommunikaatioon saksaksi, vaikka uusien tyyppien ymmärtäminen kestää aina vähän aikaa, ja isossa porukassa puhuminen on aina vaikeempaa kuin kahdestaan puhuminen.

Neukölln on vähän ristiriitanen asuinalue, koska tää on nyt edelleen kovassa nousussa coolina asuinalueena. Alunperin täällä on ollut tosi halpaa asua (asuin 200 eurolla keskikokoista huonetta vuonna 2007), nykyään hinnat ovat nousseet. Kaikkihan tietää gentrifikaation käsitteen, right? Neuköllnille tulee käymään suunnilleen samalla tavalla kuin Prenzlauer Bergille, joka oli muurin murtumisen jälkeen se coolein paikka asua, mutta joka on nykyään vähän turistihtava/keskiluokkainen. Homman nimi on siis: halvat vuokrat => maahanmuuttajia => punkkareita => taiteilijoita => opiskelijoita => länsimaisia maahanmuuttajia => nuoria urbaaneja professionaaleja => nuoria perheitä => keskiluokkaistuneita keski-ikäisiä perheitä => korkeat vuokrat => alkuperäiset asukkaat joutuvat muuttamaan halvemmille seuduille kun rojukauppojen tilalle rakennetaan mainostoimistoja, cocktailbaareja ja taidegallerioita. Oon varmaan joskus aiemmin jo kirjoittanutkin tästä... Gentrifikaatiosta puhutaan täällä jatkuvasti, ja siitä syytetään milloin ketäkin, esimerkiksi ulkomaalaisia hipstereitä, ahneita kiinteistövälittäjiä, korruptoituneita poliitikkoja jnpp. Jos ei ole kuullut gentrifikaatiosta ja asuu Berliinissä, on todennäköisesti esim. ulkomaalainen hipsteri, joka on 3 päivän teknoluolassa bailaamisen jäljiltä liian väsynyt avaamaan sanomalehteä, katsomaan ympärilleen tai opettelemaan saksaa, kun kerta englanniksikin voi tilata sen soijalatten bio-croissantilla jossain coolissa kahvilassa. En väitä, että en kuuluisi itsekin niihin keskiluokkaisen taustan opiskelijoihin, joita tänne muuttaa, mutta sentään tiedostan tämän tilanteen. Sen siitä saa kun päästää kapitalismin rattaat pyörimään vapaata vauhtia, eikä sitä voi estää heittelemällä maalia biokahvilan ikkunaan, koska anarkismi ei nyt vaan ole koskaan tuottanut kestäviä tuloksia. Vuokrat räjähtää täällä kymmenessä vuodessa vielä käsiin, jos kaupunki ei ota käyttöön mitään säänteleviä toimenpiteitä. On ihme, etteivät vuokrat vielä ole täysin käsittämättömät tyyliin Pariisin/Lontoon keskusta. Tai no, ei se ihme ole. Täällä katkesi toi normaali suurkaupunkikehitys vuonna 33, ja pääsi uudestaan käyntiin vasta 1989. Tiedätte varmaan, mitä sillä välillä tapahtui.

No, berliiniläiset nurisee vuokrien noususta ynnä muusta aiheeseen liittyen jatkuvasti, mutta nyt nousi taas kunnon haloo aiheeseen liittyen: East Side Gallery on pätkä vanhaa muuria, joka on maalattu (helvetin rumia taideteoksia muuten), ja perjantaina kävi ilmi, että siitä meinataan pätkäistä 60 metriä veke, jotta sinne päästäisiin rakentamaan joku 14-kerroksinen talo luksusasunnoille ja toimistoille. Ei vetele, sanoi Berliini ja meni estämään rakennustyöt. Muurista ehdittiin nappasta vissiin vain yksi palanen pois, ja tänään olin käymässä myös useamman tuhannen ihmisen mielenosoituksessa muurin purkua vastaan. Joka on siis aika hassun ristiriitaista, kun 24 vuotta sitten siellä protestoitiin muurin purkamisen puolesta. Mutta sitten kuitenkin, are you fucking serious? Millä ihmeen luvalla suurpääoma saa purkaa muistomerkin, joka juhlii rauhanomaista vallankumousta, on autenttinen pala kansan historiaa, ja muistomerkki niille uhreille, jotka ammuttiin loikkausta yrittäessä, ja niille, jotka tippuivat jokeen Kreuzbergin puolelta, ja joita ei ehditty pelastaa, koska DDR:n rajavartijat olisivat ampuneet veteen menneet auttajat? Ja kuka ihmeen riemuidiootti haluaa asua luksusasunnossa todesstreifenilla? Musta tää on jo banaalia, vaikka en nyt koekaan asiaa kovin henkilökohtaisesti, nimimerkkiä "Lotta 2 v 4 kk Jyväskylästä" kiinnosti piirretyt ja potalla käyminen huomattavasti enemmän kuin Mauerfall. Mutta joo. Saapa nähdä kuinka käy.

Aktiviteettejä U-baanaan

1) arvaa onko ovensuussa seisoskeleva, jotain selvästi hautova tyyppi
a) terroristi
b) lipuntarkastaja

2) arvaa onko naisten karvareunustakkiin ja kollekehousuihin sonnustautunut pitkätukkahippi
a) oikeesti vähän dingdong
b) übercool neuköllniläishipsteri

Cupcakerei

Pidettiin tänään Ravintolapäiväravintolaa. Listalla oli mm. siis pesto- sateenkaari- ja bananasplit-cupcakeja. Oli ihan kivaa, mutta vähän stressaavaa. Tää on niin uusi juttu Saksassa, että sinne tuli mm. radiotoimittaja, joka halus haastatella meitä. Lisäksi siellä pyöri semmonen porukka elokuvaopiskelijoita, jotka oli kysyneet, saako ne tehdä meistä minidokkarin kurssityöksi (ei onneks julkasta yhtään missään). Sanottiin että joo, mutta mua kuitenkin stressas se tilanne sittenkin ihan tosi paljon. Mä en vaan osaa puhua kameralle ja jäi jotenkin ikävä jälkimaku kun olin vaan epäkohtelias. :(  Ollaan muuten myös Tagesspiegelissä: http://www.tagesspiegel.de/berlin/der-dekonstruierte-gurkensalat/7792324.html :D Jotenkin ihan liikaa julkisuutta mun makuuni... Siltikään ei tullut ihan hirveesti vieraita, leivottiin muistaakseni noin 120 cupcakea, ja jäljelle jäi 35. Moni söi kyllä useemman, ja viimeinen vieras oli ihana vanha saksalainen rouva, joka käveli vaan sattumalta ohi ja osti sitten 6 erilaista kakkua mukaan. :) Eli periaatteessa oli ihan kivaa, mutta jos tekis uudestaan, keskittyisin kyllä ihan vaan pelkästään ruokaan enkä puhuis kellekään mitään.

p.s. Kielellisesti tässä päivässä oli hauskaa vaan se, että tajusin mitä semmonen meidän näyteikkunaa tsiikannut mies sanoi, kun se ei halunnut ostaa mitään vaan kattoo vain. "Ick kuk bloß" ei oo ihan hochdeutschia ja silti meitsi ymmärsi!

Filmejä ja kaikkia

Nyt oon käynyt katsomassa seuraavat filkat:
- Deshora (argentiinalainen kolmiodraama)
- Workers (meksikolainen työläisdraama)
- Youth (israelilainen kidnappausdraama)
(...kuvaukset ovat summittaisia.)
Vielä en oo päässyt katsomaan seuraavaa:
- Upstream Color (amerikkalainen zombidraama)
...mutta menen kenties jo tänään katsomaan ko. leffaa.

Toinen juttu, joka aiheuttaa tässä vähän hommia on se Ravintolapäivä. Päätettiin pistää cupcakepuoti pystyyn, ja tarjoillaan kaverin kämpän ikkunasta mm. pekoni- tai dominokeksi-cupcakeja. Sitten joku elokuvaopiskelija lähetti meille Facessa viestin, että ne haluais tehdä jotain kurssia varten meistä minidokkarin. Vähän jännittää. Sanottiin että saavat kuvata elleivät häiritse. IIK. Toivottavasti kukaan viranomainen ei tuu meitä kiusaamaan - Suomessahan Ravintolapäivä on jo ihan ok juttu, mutta täällä se on vielä niin uus homma...

Gradukin edistyy ihan kivasti, sitä on kiva tehdä! Saisin vaan alkaa heräillä vähän aiemmin niin tuntuis asiallisemmalta, mun luonnollinen unirytmi on vähän rappiollinen...

Berli-naali

Helmikuun alun isoin juttu on Berlinale. Leffoja, leffoja, leffoja, lippujen jonotusta ja leffoja. Mun aikomuksenani on mennä katsomaan ainakin Upstream Color, joka on vissiin joku zombileffa. Vielä en ole käynyt yhdessäkään elokuvassa, mutta festari jatkuu vielä viikon verran. Sen sijaan: kävin Berlinalen suomibileissä, siis suomalaisia, trailereita, bissee ja leffa-alan ihmisiä. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin kirkossa. Joo, kyllä. Jorailtiin Michael Jacksonia alttarilla. Kuulemma kirkko toimii päiväsaikaan ihan normikirkkonakin. Kuorolaulua ja jumalanpalveluksiakin. Viime vuonna samat bailut järjestettiin remontoitavassa kerrostalossa, betonikellarissa haisi home ja oli sairaan ahdasta. Herran huoneessa ei niinkään. Gefällt mir.

Muutoin: gradua, gradua (edistyy ihan hyvin, oon innoissani ja melko ahkera), muuttoaikeita (uus kämppä maaliskuun alusta! Neljä kämppistä + toivottavasti ei-demonillinen kissa), muutoksia ja perusjuttuja. Osallistutaan myös Ravintolapäivään, jee! Pääsin myös assarin hommiin järjestämään  kirjallisuusfestivaalia! Just semmosta mitä tykkään tehdä ja osaan tehdä. Plus oon innoissani nyt siitä, että pääsen tavallaan "oikeaan" saksalaiseen yhteisöön tekeen juttuja, vaikka toi onkin aika kansainvälinen projekti. :) 

Muuten kaipaan vähän kevättä: talvi, vaikka leuto onkin, on vähän tylsä vuodenaika. Ei täällä ole edes lunta. Muutenkin ollut vähän koti-ikävä, joka on outoa. Tai Suomi-ikävä. Ehkä se liittyy tän elämän epävarmuuteen: seuraavat puoli vuotta tiedossa, sen jälkeen en tiedä mistään mitään. Voihan valmistuminen!