Neaaaar, faaaaarr, wherreeeeveeer

Tänään oli eka kevätpäivä. Ihanaa! Ihanaa! Ihanaa! Täydellinen päiväkävelyilma, auringonpaistetta, lämpöä, kyllä se kevät tästä vielä lähtee. Ihmiset olivat kaikki ulkona, kahvilla tai aamupalalla katukahviloissa, spontaania iloa syntyi syntymä-äreiden berliiniläistenkin sydämissä. Vihainen oli vaan tyttö bussissa, joka aloitti tappelun, koska hän ei mahdu koiransa kanssa seisomaan, jos bussiin tunkee 4 turkkilaista mutsia lastenvaunuineen. Ei ehkä kannata asua Sonnenalleella, jos ei sitä kestä, koska M41-bussi on poikkeuksetta täynnä huivipää-äitejä taisteluvaunuineen.

Toinen hauska asia: oon nyt nähnyt kotikulmilla pari kertaa saman pojan, joka jotenkin huvittaa mua kovasti. Se on about 15-vuotias rankan näkönen turkkilaispoitsu, jolla on joku kännykkä, jossa on hyvät kaiuttimet. Se kulkee koviksen näkösenä eteenpäin, pitää kädessään sitä puhelinta ja popittaa sillä täysiä... ei räppiä, ei rokkia, ei teknoa, vaan Celine Dionin My Heart Will Go Onia.