kotilaiskiainen

Koska koko maailma pysähtyy perjantaisin kello neljältä, on aivan sama bloggailla lisää sen sijaan että tekisi tärkeämpiä juttuja, vaikkei mitään kerrottavaakaan ole. Muokkasin blogin ulkoasua ja kiroilin bloggerin "helpotettua" muokkausjärjestelmää, en saanut esim. otsikkoa align centeriksi. Koodiin en uskalla koskea. Voi niitä aikoja kun olin nuori ja osasin koodailla hooteeämällää ja käyttää fotaria. Versio oli tosin varmaan 2.0 tms.

Lähtöön liittyvä huolenaihe nro 1: saankohan mitenkään kaikkia papereita vetämään ennen kun joulu pukkaa päälle? Ehkä en. Toivottavasti jotain edes niistä. On mulla jotain säästöjä, mutta lentoliput on ja takuuvuokra on ja vähän kaikki on.

Huoli nro 2: ottaakohan kukaan tämmöstä vamma-saksaa sönkkäävää skandinaavia kämppikseksi? Koti ois kiva. Miksei ne soita?!

Huoli nro 3 liittyen edelliseen: mun pitää oikeasti puhua saksaa ja ihan koko ajan! Miten mä pärjään? Olin ennen jenkkeihin lähtöö pohtinut, että osaanhan ihan täydellistä englantia, mutta niin vaan kaverini mua julmasti pilkkasivat hassuista painotuksista ja liian pehmeistä vokaaleista. Miten v-tussa ite lausuisitte sanan daiquiri? Ei meillä semmosia.

Työhaastattelusta ainoastaan osa oli saksaksi, ja tuleva pomoni kehui kovasti taitojani, jota ihmettelin. Paikkailmoituksessa kriteerinä oli erinomainen saksan kielen taito. Hain siitä huolimatta, koska kaikki muut kriteerit täyttyivät. Ja tunnustin, että on vaan A-saksan magna. Ja silti ne mut ottivat. Ehkä luotan niiden arvioon. Huh. Vähän silti pelottaa. Luin muuten jostain, että miehet hakevat naisia useammin paikkoja, joiden kriteereitä eivät täysin täytä; naiset taas hakevat vain, jos osaavat kaiken, mitä pyydetään.

Ehkä mulla on ihan riittävä saksan taito. Paremmin mä englantia ja saksaa puhun kuin vaikkapa meppimme Soinin Timppa. Oon vaan tämmönen pikkune humanistilikka ja me humanistilikat ei puhuta kieliä, ellei osata niitä pilkulleen, ja sit vähän nolottaa, jos käyttääki vaikka väärää rektiota. Siispä ehkä pitää vaan hakea rohkeutta sydämeen tällä tiellä, joka vilisee vääriä artikkeleita ja väärin taivutettuja verbejä.

Nyt vois vetäytyä lukemaan Harry Potter und der Stein der Weisenia. Osaanpahan sitten ainakin tiedustella, että treiben Sie Quidditch?

saksaa aloittelijoille

Ich bin weg = "Olen poissa", "Nyt mä häivyn"
Ich bin auf dem Weg = "Olen matkalla", "Olen tulossa"

Näillä sanoilla alkaa Lotan toinen reissublogi - edellisosassa seikkailimme syvässä etelässä, New Orleansin kaupungissa yhden vaihtolukukauden ajan. Odotettu jatko-osa kertoo Neiti L:n vuoden kestävästä työharjoittelusta, paluusta Berliiniin, kielivaikeuksista (enää en sekoita ilmauksia "menen vessaan" ja "menen vessanpönttöön"), lähtöjännityksestä, kämppiselämästä saksalaisittain, työnteosta kulttuuri-instituutissa ja viimeisenä muttei vähäisimpänä: döönereistä. Kirjoitan tänne kaikesta, joskin huomatkaa hyvät lukijat, varmasti innokkain seuraajani on äiti. Thus some amount of censorship ensues. ;)

Lähtöön on aikaa kuukausi. Mulla ei ole vielä lentolippuja, kämppää, harjoittelutukea eikä mitään muutakaan. Harjoittelusopimus sentään tulee postitse kohta puoliin. Mutta onhan tässä aikaa! Jos olen onnistunut saamaan viisumin jenkkeihin, onnistun MISSÄ TAHANSA.

Pohdiskelin tuossa joku päivä muuten sellaista seikkaa, että ne kaksi kaupunkia, jossa olen viettänyt aikaa Jyviksen (ja Suomen) ulkopuolella, ovat historiallisesti varsin huonossa huudossa. Berliini oli natsihallinnon keskus, New Orleans taas orjakaupan. Ehkä juuri siitä syystä ne ovat molemmat nykyään vähän kahjoja, kummallisia kaupunkeja, joissa kulttuuri versoo kaikkien katukiveyksen rakojen välistä ja kaikenlaiset ihmiset, pukumiehistä punkkareihin, ovat tervetulleita ja monimuotoisuus erottamaton osa kaupunkia. Berliinissä en ole käynyt viiteen vuoteen, saa nähdä, onko kaupunki muuttunut sitten viime näkemän.

Ja teille satunnaisille selaajille, jotka ette mua tunne: olen Lotta, 24-vee kirjallisuuden melk.kand., grad.vail.valm.maisteri, harrastelijakirjailija, jyväskyläläis-seikkailija, tuleva saksalainen kirjastotäti ja kaikesta päätellen kirjanrakastaja. Harrastan sukankutomista, bailaamista, nukkumista, juoksua ja erilaisissa oudoissa taideprojekteissa sähläämistä. Olen myös aina varautunut zombihyökkäykseen.

Jatkoa seuraa.