Lichtbilder

Pesen pyykkiä ja dataan, Theo köllöttää vieressä ja pesee itseään. Hyvä on näin. Koti on siellä missä kissa on. Muutin lauantaina tänne Friedrichshainiin ja kaikki on hyvin, tosin mulla ei ole huonekaluja mukaanlukematta pientä lipastoa ja vieraspatjaa, jotka sain kämppikseltä. Huomenna meen Ikeaan ostamaan jotain kiinalaisten lasten tekemää kräppiä.

Siirsin nyt kuvia koneelle. Saatte muutaman. Ei oo jänniä, en oo nääs hyvä enkä aktiivinen valokuvaaja. Eikä niitä paljoa olekaan, enkä viitsi laittaa kuvia ihmisistä, jos en kysy lupaa, ja en halua antaa työkavereille tän blogin osoitetta. Löytäkööt jos löytää.

Tässä on työpaikkani. Kirjojen äärellä jau jau istun tuossa koneella ja naputtelen enemmän ja vähemmän tärkeitä juttuja. Toisinaan liikuttelen myös juttuja, esim. seiniä, toisaalla. 

Työpaikkani ulkoapäin. Siihen meni rekka eteen.

Valokuva työpisteeni ikkunasta jonain sateisena päivänä. Nykyään täällä on pakkasta ja inhoittavaa ja en tykkää yhtään kylmästä ja mua on huijattu ja Warschauer Strassen asemalla tuulee luihin ja sieluun asti. Päätän tässä ja heti nyt että seuraava seikkailuni sijoittuu Australiaan. Siellä pitäis olla lämmintä ja oon kaikkien mate.

Tässä on joku asema. Otin siitä kuvan, kun se näytti jylhältä ja olin päättänyt ottaa valokuvia, mutta tässä se jylhyys ei oikein välity. En ees enää kulje tän aseman läpi.

Ja sitten tässä nyt on kaksi mitarbeiterinniani takaapäin, ja ajattelin, että takaa otetun kuvan voi laittaa nettiin, koska ne ei ees huomannut sen ottamista. Ollaan tässä Spreewaldissa, landella tunnin päästä Berliinistä, jonne keräännyimme koulutus- tms. strategiapäivään. Se oli siistiä. Väsyin kauheesti, kun piti koko päivä olla tosi tarkkana ja aivokkaana ja saksaksi ja innovoida, mutta illalla päästiin saunaan, joka oli molto bueno. Tutustuin myös vähän paremmin muihin työntekijöihin, ja olen sitä mieltä, että esim. pomoni on ihan mahtava. Sellainen oikeesti leadership- eikä vain management-johtaja (p.s. sain vitosen yrittäjämäisestä markkinoinnin kurssista ftw?!). Vähän silti yhä jännittää puhua saksaa sen (tai kenenkään mitarbeiterin) kuullen, en tajuu mikä ihime speaker's block mulla on? Kämppikselle veivaan paskasaksaa reippaalla asenteella, ja kieltäydyn kauniisti englannin puhumisesta, mutta jotenkin luulen, että jos teen yhden rektiovirheen duunissa, saan potkut. Vaikkei se siis todellakaan oo niin! No mutta kyllä tämä tästä.

Pakotin tänään itseni uudelleen joogatunnille, vaikka viime kerralla meinasin saada kauheen meltdownin kun se typerä joogamaikka vaan sopotti saksaa kauheen nopeesti (en nyt sattunut muistamaan yhtään ruumiinjäsentä saksaksi) ja väänteli mua miten sattuu. No nyt se teki ihan samaa, mutta tajusin jo, mitä se puhui ja hiffasin, et se saattaa korjata mun asentoani. Kyllä enemmän silti tykkäsin jyväskyläläisestä joogaopestani, joka näytti ex-nistiltä ja puhui äiti Maan energioista. Joka tapauksessa on vaan pakko pakottaa ittensä tekemään asioita jotka pelottaa.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä ihan mielissäni tästä Perliinissä asumisesta. Työ vaan vie kovasti aikaa, niin en oo pyöriny tuolla kartsalla kovastikaan, mutta enköhän jossain vaiheessa ehdi tutustua myös itse kaupunkiin. Varsinkin kunhan alkaa vähän sulaa, voin ostaa pyörän ja fillaroida menemään. Ja ehkä mun ei tarvikaan käydä katsomassa kaikkia Berliinin nähtävyyksiä.

Mutta semmoista! Ei kovin jännittävää elämää, mutta Lotta D. "tykkää tästä".

p.s. Uusi suosikkitermini on was auch immer. Opin kokoajan uusia judensseja, which is nice.

YKL

Löysin kirjastoluokituksen "85.1+ Kääpiöt, sadut". Siis mitä? WTF? Mä haluan saada kirjan, jolle voin antaa tämän luokituksen. Nyt.

which ones first

Hyviä uutisia: pelastin vuokraemännän lukkojen taakse jäämiseltä ja vesivahingolta. Huonoja uutisia: olen kuolaava idiootti, joka ei osaa saksaa ja joka pitäisi lähettää heti takaisin Suomeen. :P

saturday night fever

Lauantai! Hassua sinänsä, että juuri viikonloppuna ei ole kummemmin tekemistä, mutta sekin muuttunee kunhan totun uuteen kotikaupunkiin. Eilen kävin yhden työkaverin luona tuplasynttäreillä, oli kivaa jee! Vein tuliaiseksi pullon punkkua ja halusin ostaa jotain vähän hienompaa, niin otin lähikaupan toiseks kalleimman, 2,69 euroa. :) Noi instituuttilaiset vaikuttaa muuten kaikki tosi mukavilta ihmisiltä, ainakaan en aisti inhoa kenenkään suunnalta, ja yleensä olen sentään melko paranoidi sen suhteen, että uskon kaikkien vihaavan mua. Juttelin myös yhden työkaverin poikkiksen kanssa varmaan puol tuntia sarjiksista ja kauhuleffoista. Joskus mietin, että pitäis yrittää ainakin alkuun puhua jostain tavallisista aiheista niinku esim. opiskelusta, mutta se on vähän tylsää. Nörtti mikä nörtti! (Joskus mietin, meneeks tää bloggaus liiaksi itsereflektoinniksi tai -korostukseksi, mut eiks se oo se blogien pointti? Sentään en postaa kymmentä kuvaa siitä, mitä mulla on tänään päällä.)

Kävin tänään myös tulevassa kämpässäni, ja se on mahtava! Join toisen kämppiksen kanssa kahvit ja tutustuin toiseenkin kämppikseeni, Theoon! <3 <3 <3 Theo siis on, väärinkäsitysten välttämiseksi, kissa. Kämppä sijaitsee Friedrichshainissa, joka on ilmeisesti hip ja cool Kiez, siis asuinalue -- tosin nykyään Neukölln, jossa asuin 5 vuotta sitten, on kai vielä coolimpi. Asunto oli vähän rauhallisemmalla sivukadulla, mutta ihan kävelymatkan päässä oli paljon kahviloita ja pikkukauppoja ja kaikkee sellasta hipsteriä. Keskusteltiin eilen myös illanistujaisissa pitkään ja hartaasti hipsteriyden syvimmästä olemuksesta, kun paljastui, että samalla lennolla ollut hipsteripariskunnan tyttö, jota olin tarkkaillut Helsinki-Vantaalta asti, oli instituutin entinen vastaanottotyttö. Jos hipsteriyteen kuuluu kieltää hipsteriytensä, onko itsensä nimittäminen hipsteriksi sitten sen kumoamista, vai tekeekö ”I'm only calling myself hipster ironically” siitä ihan überhipsteriä? ...jos et tiedä yhtään, mistä puhun, JFGI (...just effin' google it) tai unohda koko juttu. :) Ja niin! Friedrichshainin hyviin puoliin kuuluu myös Nil-niminen syöttölä, jossa kävin jo 5 vuotta sitten ja myös tänään. Sieltä sai ihan mahtavan tofu-döönerin 3 eurolla, jossa oli päällä semmoista ihanaaaaa maapähkinäsotkua nom nom nom! Onnellisin tapa kuolla on syödä itsensä hengiltä.

Muuten, mun iPhone, vaikka vähän hintava laite onkin, on ihan paras. Voin kattoa salaa karttaa ja se jopa bongaa mut semmosena pienenä sinisenä pisteenä, en enää ikinä eksy! Paitsi S-Bahnilla. Ja mä voin käyttää siinä Spotifyta (=ei tarvii ottaa yhtään levyjä mukaan) ja Skypeä (=puhelinkulut Suomeen pienenee) ja tsekata BVG-yhteydet (bussit, junat, metrot siis) ja ottaa valokuviakin salaa, etten näytä ihan turistilta. Ei se sinänsä mua haittaa, näyttää turistilta siis, mutta on se varmaan vähän turvallisempaa sulautua paikallisiin vaikkei Berliini kovin vaarallinen paikka olekaan. Ehkei New Orleanskaan ollut, mutta siellä oli vähän semmosta pelottelumeininkiä ettei yksin sais kävellä pimeällä. En sitten kävellyt, oli kyllä ihan kivaa kun nk. herrasmiehet kerrankin saattoivat kotiin. Vaikka olenkin itsenäinen suomalainen nainen!

Nyt väsyttää taas, mutta enköhän piristy tästä vähän. Vois kattoo vaikka jonkun leffan. Mun kämppiksen poika, joka asuu isänsä luona, kävi täällä äsken, ja yritin jutella sen kanssa Tähtien sodista, mutta en oikein ymmärtänyt, kun se puhu niin nopiaan ja mutisi vaan niinku esiteini-ikäiset ehkä tekee. No ei haittaa vaikka se pitäis mua tyhmänä!

Tässä nyt vähän jännittää, että pitääköhän mun työkaverit musta. Ei mulla oo mitään suurta tarvetta olla pidetty, mutta olisi kätevää, jos yrittäisin olla raivostuttamatta hengiltä niitä ihmisiä, joiden kanssa on pakko tehdä töitä seuraavat 11 kuukautta. Silloin kun olin Huoniksella harkkarina, viimeinen kuukausi oli aika kamala, kun toiset harkkarit alko inhoomaan mua. Mutta ehkä nämä instituuttilaiset ovat kuitenkin ihmisiä, toisin kuin se yksi Huoniksen ihmishahmoinen demoni. (Ei oo pelkoo et se lukis tätä, en usko, että se osaa edes lukea hahahahaha.) Mut siis älkää ottako tätä silleen et säälisin itteeni ja uskon, ettei kukaan pidä musta! Oon omasta mielestäni ihan hyvä tyyppi, mutta kaikki ei vaan tajuu mun huumorintajua. :) 

p.s. Kirjoitin tän tekstin tosiaan 21.1., mut julkaisen sen vasta nyt 28.1. Suunnilleen samoilla ajatuksilla mennään edelleen. :)

iBlogging

En onnistunut ottamaan koneen ja puhelimen välistä bluetooth-yhteyttä, joten bloggailen nopeasti kännykästä :) Oon nörtti, tiedän. Ja vielä Apple-elitistinörtti, ou nou. :( Mutta joo, nyt sujuu kaikki aika kivasti. Sosiaalinen elämä ei ole huimaa, mut otan nyt vaan ihan iisisti kotona tänne ekan viikon ja katon sitten, mitä kaikkee muutakin vois tehdä kuin töitä. :) Sitä paitsi mut on kutsuttu perjantaina työkaverin synttäreille! Which is nice. Mutta haluun aloittaa jotain harrastuksia, kunhan ehdin.

Ehkä parasta Saksassa on muuten ruoka. Se on HALPAA! Ostin äsken kassillisen kaikkea hyvää ja vielä luomua ja maksoin kympin. Suomessa sama kassi ois ollut vähintään kakskybää. Aion lihoa vielä entisestäni. Nom nom nom! Yhtään döneriä en oo vielä syönyt :(

Ei mulla oikeestaan mitään asiaa ollut, kun en saa vielä kuviakaan ladattua, paitsi et voisin kehua itteeni ja sanoa että mun saksani alkaa aktivoitua aika nopeesti! Oon käynyt jo aika pitkiä, ihan järkeviä keskusteluja kämppiksen kanssa, vaikka duunissa saksan puhuminen vielä jännittää. Eiköhän sekin siitä. :)

Nyt palailen taas zombikirjani pariin. Oon onnistunut otetaan töissäkin jo kahdesti puheeksi mahdollisen lähestyvän apokalypsin, en vaan osaa olla normaali! :D Tai no, musta on ihan normaalia olla aina valmiina..

Koffer in Berlin

Ensimmäisen työpäivän tunne-elämää: kivaa! kauheeta! kivaa! mähän voisin vähän kehitellä tätä! kauheeta! wie bitte?!

Siispä. Kirjoitan näistä ekoista päivistä tässä pastan kiehuessa, postaan tän sitten kunhan kämppikseni saapuu kotiin ja lainaan mulle nettiään. Saavuin eilen puoli viideltä Berliiniin ja kaikki matkatavaratkin tuli läpi. Sen sijaan persepää-AirBerlinin cabinlaukun maksimimitat olivat huomattavasti pienemmät kuin KLM:llä, ja jouduin ruumauttamaan kassin numeron kaksi. En kehtaa sanoa, paljonko maksoin. Osa musta kuoli. Jenkeissä kaikki oli isompaa ja paremmin.

Selviydyin kuitenkin lentokentältä perille seuraavan kahden viikon kotiini, joka on Pankow'ssa (jota ei lausutakaan Pankau, vaan Pankoo - but hey, I'm ”not giving a fuck”). Kämppikseni/hostini on tosi sympaattinen, mua kymmenisen vuotta vanhempi nainen, joka on hippi. On yrttiteet ja joku mystinen vedenneutralointilaite. Se on kivaa. Hipit on kivoja. Se puhuu mulle vain saksaa (jes!), mutta hitaasti ja yleiskielellä (jesjes!). Huone on mahtava, siinä on semmonen altbaun krumeluurikatto ja muutenkin asunto on kiva. Vähän kylmä, mutta eipä nää etelän vetelät oo koskaan osanneetkaan eristää.

Aamulla lähdin töihin, ja oli kovin maailmannaisen olo, kun osasin ostaa takeaway-kahvin ja pullan saksaksi ja metrolipun ja oli jopa korkokengät jalassa!! Nyt, 10 tunnin jälkeen, arvostan kotitossuja. En kuitenkaan aio luovuttaa! Ajan ne perkeleet sisään vaikka väkisellä! Musta tulee aikuinen nainen! Työpaikka oli mahtavalla paikalla, aivan Friedrichstrassen aseman vieressä, ja siellä on tosi isot tilat. Tykkäsin heti mun työpisteestä, siis pienestä kirjastosta, ja työkaveritkin vaikutti mukavilta. Suurin osa oli suomalaisia, joten kahden kesken pystyi juttelemaan suomeksi. Palloilin ympäriinsä vähän hukassa, yritin muistella nimiä ja naamoja ja sotkin ihmiset autuaasti keskenään. Siellä on joku tietsikkavaje, joten en päässyt het sorvin ääreen, mutta enköhän jossain vaiheessa pääse omalle koneelleni. En oikein tehnyt tänään mitään kummempaa, enkä varmasti huomenna enää muista, mitä opin tänään, mutta ilmapiiri oli rento, joten voin varmasti kysyä uudelleen.

Iltapäivällä oli sitten maanantaipaltsu, jossa päälleni hyökyi miljoona uutta asiaa ja saksaksi. Esittelin itseni saksaksi ja kuuntelin muiden juttuja, mulle nakitettiin jotain juttuja ja täytynee huomenna kysyä, mitä ne sitten olikaan. Sain kyllä muut nauramaan - se oli kiva! Tykkään vitsailla ja heittää läpänderiä ja se on ihan HIRVEÄN VAIKEAA vieraalla kielellä. Tuntuu että identiteetistä katoaa osa, jos huumori ei välity. Yritän olla ylipäätään hermostumatta, ekana päivänä ei pidäkään osata kaikkea, mun ei tarvi aina olla täydellinen! En oo koskaan ajatellut, että olen perfektionisti, mutta niin ovat opettajat ja jotkut sanoneet. Omasta mielestäni olen vaan hyvä ja normista poikkeaminen hermostuttaa. Kyllä se siitä! Joku jopa sanoi että puhun ihan tarpeeksi hyvin saksaa (varmaankin huomioon ottaen et oon fresh outta Finland). Omasta mielestäni puhuin ihan kammottavaa saksaa ja ajattelin, että ne miettivät jo työsopparin nopeaa purkua ja mun lähettämistä takaisin kotiin maitojunalla. ”Miksei se kertonut työhaastattelussa, että se on IDIOOTTI!?” Jos haluatte eläytyä mun tunnelmiin, lukekaa Faulknerin Äänestä ja vimmasta eka kappale, joka on kerrottu kehitysvammaisen miehen näkökulmasta, joka kommunikoi kuolaamalla ja itkemällä.

(Musta tuntuu et edellisen kappaleen pohdinnat oli täydellinen recap jenkkiblogini alkuaikojen päivityksistä. Tämä on varma merkki siitä, että kaikki alkaa sujua oikein hyvin, right?)

No joo, mut kaiken kaikkiaan työpaikka vaikutti oikein kivalta ja toivon, että vuoden päästä ne ihmettelee, kuinka ne koskaan tuli toimeen ilman mua. Muuten, jos oikein käsitin, pääsen käymään Leipzigin kirjamessuilla parin kuukauden päästä työn puolesta, jau! Pääseepähän vertailemaan vähän Jyväskylän meininkiin. :) Toisekseen lähdetään ilmeisesti jonnekin Berliinin lähelle skuggeen johonkin koulutustsydeemiin pariks päiväks -- sekin kuulosti oikein kivalta! Lupaan ilmoittaa myöhemmin, pitäävätkö tietoni paikkansa: tipahtelin kärryiltä paltsussa noin 5 minuutin väliajoin. Kaiken kaikkiaan kunhan kaikki sekavuus selkiytyy, luulen olevani oikein mainiossa ja mulle passelissa hommassa! Jee kirjoja sydän!

Meinasin myös ostaa kuukausilipun ja prepaidin kännyyn, mut sit en vaan jaksanut, kun en löytänyt tarvittavaa valokuva-automaattia. Luovutin ja jätin huomiselle. Ostin sen sijaan ruokaa (joka oli varmaan hiton kallista Saksan standardeilla) ja tulin kotiin. Nyt unohdan kaiken ressin, teen vähän pastasalaattia ja luen zombikirjaa. Voin myös napsia southern style bbq -pretzelnapsuja koti-ikävää lievittämään... Ööh.. Löysin ameriikanherkkuja :)

Kerroin teille kaiken muun kuin vessakäyntini, joten lopetan tähän. Mutta siis, kaikki hyvin länsirintamalla (vaikka nyt idän puolella ollaankin). Kommentoikaa, tämä blogi on dialoginen kommunikointikanava. Lovee! <3

p.s. Kirjoitin tän eilen mutta postasin vasta tänään. Tänään töissä oli vähemmän hektistä ja oikein mukavaa ja osaan jo vähän tarkistella kirjojen asiasanoja (Schlagwörter!) vitsailla saksaksi sekä ostaa bussikortteja. Alles im Ordnung!