Frühling in Berlin

Tänään on kevät! Voi istua puistonpenkillä kanavan rannalla ja katsella ohikulkijoita; mummo, jolla on turkki ja sauvakävelysauvat; valkoisissa boxereissa ja villapaidassa lenkkeilevä setä; sanakirjaesimerkki berliiniläisestä hipsteristä (rumat viikset, spittarit, sexual predator -rillit), voi löytää tiehen upotetun trampoliinin ja lapsellisen pomppimisen ilon, ostaa superkallista Bionadea (mitä vittua? 2 euroa pullo?) asemalta ja vaellella läpi Friedrichshainin, ja aurinko voi paistaa silmiin.

Perjantaina päämäärättömän haahuilun jälkeen eksyin taidenäyttelyn avajaisiin. Siellä oli pimeä huone, jossa oli outoja vähän niinku kolmiulotteisia, valaistuja, moniulotteisia bokseja. Juttelin taiteilijan kanssa ko se kerta siinä tönötti, ja se selitti, että se sanoo niitä unilaatikoiksi. Ne jäi mun päähäni.

Lauantaina nauratti se, kun tanssimaan lähtiessä jouduttiin venaan junaa JOPA 14 minuuttia, ja muut murisi siitä miten kauan se on. You ain't been to New Orleans, baby.

Päämäärättömyyden viikonloppu; mut oliskin tylsää jos aina tietäisi minne on menossa... kunhan on vaan menossa. Mä en oikein tiedä, onko mulla elämässäkään todellista päämäärää. Kai mä nyt haluan valmistua, saada oikeen duunipaikan ja nimeni sen helkkarin kirjan kanteen. Semmosia perusjuttuja. Tällä hetkellä tosin tommoset käsitteet kun "ura", "tulevaisuus" ja "ammatti" ei tunnu niin tärkeiltä. Joskus niitä stressaa enemmän, mut tällä hetkellä on semmoinen fiilis, et eiköhän ne väistämättä tule vielä vastaan, kunhan teen vaan hommani intohimolla.

Mulle on täällä jo kai kolme tyyppiä kertonut, että oon selvästi oikeella alalla. Mut jos joku rupee mulle puhuun kirjoista niin kait mä alan vaahtoamaan.

Nyt kuuntelen suomi-iskelmää ja fiilistelen. Vähän olen ikävöinyt tyttökavereitani tässä, siksi popitan Anita Hirvosen Mieletöntä fiilistä eli Mieletöntä fiikusta... sekä Popedaa. Ja Leevi and the Leavingsia. On muuten mahtavaa että on semmoisia tyyppejä olemassa niinku Jyväskylän tytöt. Että kaikki on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista niitten kanssa, eikä koskaan tarvi hävetä ittiään. :) EI NIILLÄKÄÄN OO MITÄÄN ROTIA!

Eine Finnin an der Spree

Syksyllä oli saksankurssilla, jossa oli yksi kappale, jonka otsikko oli Ein Finne an der Spree. (Vai oliko se dem? Onko Euroopan joet maskuliineja vai feminiinejä?) Enpä osannut aavistaakaan (little did I know), että kävelisin tänään Spreen vartta kotiin.

...ja hassua, tänään on muistaakseni tasan viisi vuotta siitä, kun saavuin ekaa kertaa elämässäni Berliiniin...

Matkallani kuljin museosaaren ohi, Fernsehturm kompassina, kuljeskelin Berliinin muurin viertä, Mittessä oli siistit rantatiet, tosin sadan (satojen?) vuosien ikäiset talot oli spreijailtu kirjaviksi, idässä taas joki oli aidattu teollisuushallien ja aitojen taakse, siis häh, kaikki tää kotimatkalla, minnekään poikkeamatta, suorinta tietä lähtöruudun kautta, whaattttthefuuck missä mä asun.

All things either good or ungood

Nytpäs päivittelen usein, kun tiedän, että tätä luetaan. Ha! Nee, halusin vaan kertoa jotain kivoja asioita tästä päivästä, vaikka väsytti, kun yskä oli valvottanut:

1) Aamulla kirjastotiskini eteen pärähti viiksekäs saksalainen herra. Se kysyi olenko Lotta, ja kun vastasin myöntävästi, se kaivoi repustaan pussin salmiakkia ja antoi sen mulle. Terveisiä Maijulta ja Hannalta, se sanoi. Olin ihan että wtf plz wtf, ja kysyin että Ööööö wer sind Sie? Se kertoi olevansa Hannas Vater, kuten arvelinkin, en vain ollut varma kun noita on noita saksalaisia sukulaisia Hannelella (eli Hansulla eli yhdellä parhaista jyvistytöistä) muitakin, vaikka olinkin ko. sukulaisen tavannut joskus kauan sitten aiemminkin. Ja se sattui olemaan instituutilla väikkäriään tekevän kaverini professori - pieni maailma, pieni Suomi, pieni Saksa. Olin kuitenkin iloinen vaikkakin ymmälläni salmiakkikohtaamisesta. Pohdin muuten noin kaksi tuntia tämän jälkeen, että olisi ehkä sittenkin pitänyt sinutella, mutta töissä Sie tulee ihan automaattisesti.

2) Joogatunti oli huippu, meillä oli uus kiva ohjaaja eikä se entinen ärsyttävä. En tiedä, miks se entinen oli ärsyttävä. Olin kuitenkin erittäin notkeena rottana ja ymmärrän entistä paremmin joogasaksaa. Häntäluita ja selkärankoja ja otsia ja olkapäitä ja taaksepäinkatsoviakoiria ja sen sellaisia. Voisin hakee melkeen eläinlääkikseen Saksaan tän vuoden jälkeen.

3) Menin joogan jälkeen leikkaamaan S:n (no just se työkaveri, joka lopetti viime viikolla) otsatukan ja puhumaan sen poikkiksen M:n kanssa zombeista. No ei kyllä puhuttu zombeista, mutta hauskaa oli. Otsiksestakin tuli hyvä. S oli tehnyt ruokaa (mäkin sain!) ja mentiin viel juomaan bubble teata läheiseen bubble tea -baariin. Se oli pirun outoa, mut ihan hyvää. Siinä on semmosia limaisia palluroita makeassa maidossa. Mä otin punaista guavamaitoa muistaakseni passion- ja tapiokapalluroilla. Jauhettiin aika pitkään, ja kun lähdin kotiin, M sanoi että onpas kivaa et meillä on nyt uus kaveri, ja olin mielissäni tästä new friend -statuksesta.

"Gentrifikaation pahin symboli" -Nimetön instituuttilainen hipsteri

4) Nyt pohdin sitä, onko tässä logiikkaa, että viittaan kavereihini sekä etunimellä että alkukirjaimella. Theo pörisee ällösti tossa vieressä (se on aina tossa kun oon koneella) ja ajattelin juoda minttuteetä Jäger-tujauksella, jos se sit vähän rauhoittais yskää yön ajaksi.

der Kater

Ei, mulla ei ole krapulaa, vaan kolli. Se kuorsaa (siis oikeesti röhisee) tossa vieressä sängyllä. Koska kaipaan kommentteja, laitan tänne kissakuvan. Kissakuvat tuovat kommentteja.

Vai vai vai! Nyt kaikki voivat kommentoida, että kissa on hieno. Tiedän, että teitä käy täällä, mua vaan hämmentää se, kuka mahtaa olla se Venäjän lukija? Arvelen myös, että joku saksalainen on löytänyt blögini, koska tarkkailen tilastoja, ja en itte käy nii usein.

Mut joo, mitähän kaikkea. Töitten tekoa, mut on myös ollut Berlinale, joka on siis filmifestari, ja oon käynyt katsomassa kolme leffaa, jotka on kaikki ollu kovin raflaavia kun niissä on ollut prostituutteja tai kellariin lukittuja tyttöjä. Hämmennyin vähäsen Juliette Binoche -leffasta, joka käsitteli opiskelijaprostituutteja ja jonka viesti oli suunnilleen se, että se on helppo tapa tienata rahaa, mitä nyt joskus sattuu ja tapahtuu. Ranskalaiset leffat on muutenkin outoja. Niistä ei koskaan tajua et ne loppuu, ensin on ollut juoni, ja sit se vaan jotenkin katkee päättymättä siihen et joku tuijottaa kaukaisuuteen kameran liikkumatta jonkun viis minsaa ja polttaa tupakkaa. Sit pitää jotenkin pohtia et mikäs tää elämys tai viesti tässä nyt oikein oli. Onneks saksalaiset on normaaleja.

Kävin tänään Mauerparkin kirpparilla työkaverin kanssa ja löysin hienon semmosen peilin, mikäs se nyt on se tekniikka kun kolvataan värilasin palasia yhteen? Siinon ruusuja ja se on kaunis. Sain hinnan tingittyä (saksaksi!) 18:sta eurosta 13:en euroon. :) Sanoin että ich muss mich auch essen leisten können, se ehkä meni oikein, vaikka ärsyttää noi tommoset lauseet johon pitää törkkiä jotain neljä verbiä peräkanaa ja pohtia sitten että tulikohan nyt jo kaikki tarpeelliset ja oliko se leisten sittenkään refleksiivi. Yritin tarjota kymppiä mut sit se setä sano että ulos täältä, nuori neiti. Kun oikeesti lähdin niin se huus perään että nooo äläpäs vielä, ja me jatkettiin tinkimistä.

Näin jännittävää tänään meillä!

p.s. Tykkään paljon Berliinistä, vaikka tunnenkin oloni hyvin jyvisläiseksi. Mut se on ihan ok. Ei musta suurkaupunkilaista saa millään, ja tääl on jo melkein vähän liikaa ihmisiä. Työkaveri sanoi mulle jostain jutusta et "jos tekisit niin, niin oisit sit semmonen aito Berlinerin", johon mä kommentoin, että ainoa asia joka musta berliinittären tekee on se, et oon käynyt Bürgeramtissa ilmoittamassa itseni kaupungin asukkaaksi. You can take the girl out of Jyvis, but you can't take Jyvis out of the girl.

Kommentzzz

Moi. Lisäsin nyt kommentointimahdollisuuden myös anonyymeille. VINK VINK.

Schnupfen

Oon ekaa kertaa kipeenä sitten vuoden 2010. Nuhattaa ja pää on tukossa ja se ärsyttää. En jaksa flunssaa.  Ainoo hyvä asia tässä on se, että Schnupfen on kauheen kiva sana saksaksi.

S-Bahnissa vastapäätä istunut nainen kaivoi mulle paperinenäliinoja kun oli katsellut mun niiskutusta kolme pysäkinväliä. Kiitin kauniisti. Päässä humisi ja oli maailmasta vieraantunut olo.

Kotona join kylvyssä teetä.

Kaikenlaista muutakin on tässä tapahtunut, mutta siitä ehkä myöhemmin. Nyt yritän käydä vaaka-asentoon, tosin en tiedä, mitä poskionteloni siitä sanovat. Olin jenkeissä koko ajan kipeenä, mut niillä oli ainakin hiton hyviä lääkkeitä. Olen varma, että DayQuilliin lisättiin jotain crackia. Ainakin se sai mut toimimaan.

Entschuldigung, könnten Sie das noch mal sagen?

Olen iltavuorossa. Iltavuoron iloihin kuuluu puhelimeen vastaaminen, kun sihteerikkömme on jo lähtenyt kotiin. On niin vaikeeta, on! Muut täällä on a) saksan pääaineopiskelijoita b) asuneet Saksassa useampia vuosia c) naineet ehtaan saksalaiseen sukuun. Minä en täytä mitään näistä premisseistä ja kiroan joka hetkeä, jonka olen käyttänyt englantini aina vain paremmaksi hiomiseen, koska hey, who gives a flying fuck siitä, kuinka hyvin puhut englantia?!

Olen usein muistellut Amerikan-kämppistäni Mariaa, jonka englanti oli suunnilleen samalla tasolla mun saksan kanssa, tai ehkä ippasen heikompi, mutta joka otti jokaisen päivän ja englannin kielen puhumisen mahdollisuuden suurena riemun aiheuttajana, mutta unohti autuaasti jokaisen kielioppisäännön ja sanan, jonka hänelle opetin. "Lotta, see you now!" "No, it's see you soon." "Okay! See you now! Jajajaja!" Me kaikki pidimme Mariasta kovin, ja opimme ymmärtämään hänen spanglishiaan.

Yritän ottaa Marian asenteesta oppia. Jos en tässä onnistu, voisitko äiti lähettää vähän rahaa niin pääsen maitojunalla takaisin koti-Suomeen?

p.s. Sosiaalinen elämäni on yhäkin hidasta, enkä tee viikolla yhtään mitään, en tänäänkään, "kiitos 17.00-19.00", mutta kirjoitin tosi hyvän novellin.

p.p.s. Kävin tänään ilmoittautumassa Berliinin asukkaaksi. Virastosetä oli lievästi sanottuna tyly. "Sie haben schon früher hier in Berlin gewohnt. Sie haben vergessen abzumelden. Sie müssen das machen." Sanoin vaan ja, ja, entschuldigung, ja sitten huomasin, että sillä oli seinällä kalenteri: elämäni 100 ensimmäistä tupakatonta päivää. Menossa oli päivä numero 6.

Onkels und uncles

Oh and one little remark in English, especially for you, Dana, since you're probably the only American reading this blog: there's an underground station somewhere further away in west of Berlin, called Onkel Toms Hütte, meaning Uncle Tom's Cabin. What!? Well they've seen some effort, renaming the formerly Nazi-associated U-Bahnhofs, but still this strikes me somewhat odd...

mahtravaa!

Huippua on mm. se, että mulla on nyt sisustuselementtejä (en voi sanoo huonekaluja koska niitä ei yhäkään ole) enkä enempää varmaan tarvikaan. Kävin nääs Ikeassa ostamassa jotain roinaa (esim. verhot ja peiton). Siellä kyl meinas palaa käämit typerään myyjään, joka yritti puhua mulle englantia (teki mieli sanoa niinko työkaverini ohjeisti, Aa, sprechen Sie kein Deutsch?), ja typerään Saksaan, jossa ei vaan käy Visa missään. Vapauttaa elämää ja paskan lieskat. Nyt oon siis kuitenkin jollain tavalla päässyt Holly Golightly -elämästäni, johon ei kuulunut huonekaluja vaan vain kaksi matkalaukkua (oon muuten varma, että Capote ei koskaan ole ite kokeillut samaa), ja siirtynyt Tyler Durden -elämään, jossa kotini näyttää Ikean katalogilta. No, mut onneks mulla ei ole kaasuhellaa.

(Rakastan sitten teitä kaikkia, jotka tajuatte kummankin referenssin.)

(Ja ostin myös HAMPPENIN! En ollut ajatellut ostaa mattoa, koska ei sitä sinänsä tarvitse, mutta jos ystäväni Ö tulee käymään, täytyy sillekin olla nukkumapaikka. Sanokaa terveisiä Ö:lle, joka ei kuitenkaan lue tätä. Muille lukijoille pahoittelen pientä sisäpiirin vitsiä tässä lomassa.)

Toisekseen mahtavaa on, että kävin tänään työpuhelun saksaksi, ehkä vähän huonosti ja hitaasti, mutta silti! Se onnistui! Sain tahtoni läpi ja asiani hoidettua! Pointsit mulle! Bailasin keskenäni hetken puhelun jälkeen ja työkaverit piti mua todennäköisesti retardina kun ilahduin niin paljon yhdestä helposta puhelinkeskustelusta.

Kolmannekseen mahtavaa on, että puhuin tänään ihan paljon ja järkevää saksaa kämppiksen kanssa ja huomaamattani (siis yleensä heittelen hatusta jokaisen preposition ja sanan suvun) taivutin kieltä oikein! Älkää kukaan sanoko, ettei auf dem Hinterhof olekaan oikein! Koska muuten mun bailut loppuu!

Huomenna on töissä lastenkirjallisuusnäyttelyn avajaiset, ja koko instituutti pärähtää täyteen lapsia. Mua jännittää jo suomalaiset lapset niin saapi nähdä miten menestyn näitten sakemannien seurassa. Nooh, ei ne suomalaisetkaan lapset koskaan sano mulle mitään. Paitsi ehkä et miks tolla tätillä on vihree tukka.

Nolaiffaan vieläkin himassa mutta oon jo keksinyt kaikenlaisia juttuja joita voisin puuhailla. On jees. Ja siinä nolifen ohessa kirjoitan sitten proosaa. Ja tätä blogia, koska tätä ei tarvitse editoida eikä hävetä.