Syömään!

Suuren dööner-postauksen aika on koittanut. Nimitys saattaa olla harhaajohtava, sillä olen ollut se sama mulju vege viimeiset 11 vuotta, enkä näin ollen ole retkahtanut eläinten syömiseen eli döner kebabbiin. Dööneri on vaan suuhun sopiva ilmaus erilaisille leipätaskuun mätettäville ruoka-aineille.

Kunnon ruokabloggarina mun pitäis esitellä hienoja makrokuvia jokaisesta annoksesta, jonka olen syönyt, mutta kuka niistä oikeesti kerkee ottaa kuvia? Se on ruokaa, se pitää syödä. Heti.

Dönerin tilaaminen on oikeastaan vaikeampaa kuin ajattelisi, jos ei osaa saksaa tai joskus jos niiden setien aksentista on vaikea saada selvää, tai jos ei tunne döönerintilauskaavaa. Siispä jaan kanssanne tämän salaisuuden.

1) tilaa mitä haluat. Siis esim. Halloumi im Brot (leivässä, voi olla pita=afro tai Fladenbrot=turkki), Falafel-Teller (lautaselle levitelty sama setti, omasta mielestäni ei kovin preiswert!), Gemüse im Brot, whatever mitä siellä listoissa nyt lukee. On niitä eri lihojakin. En tiiä mitä ne on. Döner ja Schawarma on kai samaa lihaa mutta eri maista.
2) Welche Soße? Että mikä kastike. Kastike on melkein aina tulinen/valkosipuli/yrtit (scharf/Knoblauch/Kräuter). Pl. tietyt paikat, kts. myöhemmin.
3) Salat, komplett? Joo joo, kaikki rehut. Salaatti, tomaatti, sipuli, joskus joku yllättää jollain muullakin.
4) Zum Mitnehmen oder hier zu essen? Mukaan vai heti? Tässä voi mokata, jos suunnittelee syövänsä dönskyn outoon saksalaiseen tyyliin eli het kävellessä. Silloin pitää jotenkin muotoilla että otan mukaan mutta äläpä bitte pakkaa sitä folioon. 
5) Se maksaminen. You never know when! Usein kohdassa 1. Joskus myös syömisen jälkeen. Odota signaalia. Valmis dönsky haetaan muuten tiskiltä. Jos se tuotaisiin pöytään, pitäisi jättää tippiä.

Ja sitten niitä paikkoja:

kuva: berlin-vegan.de

kuva: berlin-vegan.de

Ensimmäisen sijan ansaitsee Vöner. Se on vegaani/kasvisdöönerilä Boxhagenerstraße 56:sessa. Eli siis kotimatkan varrella jos jään Ostkreuzilla pois. Oikeastaan ainoa syyni jäädä Ostkreuzilla on Vöner. Tohon taskuun tulee perusmätöt, "liha" on seitania ja tofua ja mausteita. Kaiken saa vegaanisena jos haluaa. Vöner on sympaattinen krustisyöttölä, jossa uneliaan näköiset punkkarit tekee safkaa niin hitaasti kuin huvittaa. Kannattaa ehdottomasti mennä, jos töissä on superlaiha poika. Se laittaa eniten mättöä lättyyn. Se on yleisesti tunnettu parhaana vöönerintekijänä, ehkä sillä on kova nälkä itellään.

Miinuksena mainittakoon hinta (3,60 e), jota ei maksaisi mistään muusta dööneristä kuin vööneristä. Aukioloajat myöskin kehnommat kuin muualla, 12-23. Punkit haluu kaljalle.

--

Sitten: Döner Dach. Se on Simon-Dach-Strassella (U/S Warschauer Str.), ja Simon Dach on vähän tylsä. Kivoja ulkoilmaterasseja ja kallista bissee ja amerikkalaisia turisteja, you get the picture. Mutta! Siellä on Döner Dach, jonne haluan pian taas palata.

Söin nimittäin eräänä aamuyön hetkenä Döner Dachin Gemüse-Dürümin. Dürüm on semmoinen leipärulla. Ja se oli ih-meel-linen. Ihana. Menin uudestaan ostamaan sitä parin viikon päästä ja erehdyin ottamaan vihannekset im Brot! Virhe. Dürüm oli parempi. Sisäpiirin vinkkinä kuulin että kannattaa ottaa alle drei Sosse, ja niinpä otin (vaikka seuralaiseni tuijotti mua ilmeellä "eikö toi suomalainen muija osaa ees dööneriä tilata"), mutta ei se parantanut sitä faktaa, että ois kantsinu ottaa dürüm.

--

Kolmas suositeltava paikka on Nil. Se sijaitsee Grünberger Strassella (U/S Warschauer Str.) ja on sudanilainen pikasyöttölä. Niillä on joku lennokkaasti nimetty falafelannos, jossa on falafelii ja frittitofuu ja viikon tarve proteiinia. Ähky taattu. Parasta Nilissä kuitenkin MAAPÄHKINÄKASTIKE VOI HYVÄ LUOJA ETTÄ SE ON IHANAA. En tiedä miks, oon hehkuttanut sitä aiemminkin.

Nilissä voi joskus joutua oikein nykimään hihasta että sais maksaa. Ne aina jotenkin unohtaa sen. Unelias tunnelma ja mukava syödä myös sisällä mestassa.

Samantyyppisiä on esim. ihan lähellä Hermannplatzia yks ja toinen Wühlischstrassella (siitä saa pienen ja sievän Halloumi im Brotin 2,50 e ja siinä on maapähkinäkastiketta, eikä se ole liian iso). En vaan muista niiden paikkojen nimiä. Oisin maailman huonoin matkaopas. Mutta maapähkinäkastike pysyy samana ja on hyvää.

Kaikki lempipaikkani tuntuvat olevan Friedrichshainissa. Ehkä johtuu siitä että dööneri sopii haettavaksi kotimatkalla. Lisäksi listaamani ovat melko kalliita, johtuen ehkä erikoisuuksista ym. Ehkä spessusta tulee sitten maksettua joskus ja normaalisti syö niitä 2-2,50 euron lättyjä, joita ei tänne kannata alkaa listaamaan.

Seuraavaksi hankin tällaisen falafel-puvun!

How we roll

Pyörällä pääsee töihin puolessa tunnissa. Pyöräkaistat on osa liikennettä ja fillaroijille ei tööttäillä ja kirota (niin kuin Jyviksessä joku sosiaalitapaus jäi aukomaan mulle, kun pyöräilin autotiellä ja se käveli keskellä sitä tietä ja soitin sille kelloa, missähän mun ois pitänyt polkee?)

Pyöräilen pitkin Frankfurter Alleeta. Outoa että se oli joskus Stalinallee. Kompassina Fernsehturm, vaikka se on klisee niin kätsy maamerkki. Se näkyy kaikkialle ja kaikki tiet johtaa Alexille.

Tykkäänpä vaan pyöräilystä.

Muutoin oon kyllästynyt Berliinin hehkuttamiseen. Tai siihen Hesarin linjaan et Berliinissä on kaikki mahtavasti ja joidenkin bloggareiden uuuh Berliini, henkinen kotini -tarinoihin. Joo, onhan tää nyt jotain hienoa, mutta on täällä suurkaupungilla ongelmansakin. Ehkä mulla on nyt tää honeymoon phase mennyt ohi?! Oh noes.

Tosin Suomen maahanmuuttokriittiset paskanjauhantablogitkin on ihan vajaita. En nyt oikeesti nää miten Eurooppa hajoaa siihen että joku muuttaa maasta toiseen. Varmaan mun pitäis hävetä että en oo paremmin assimiloitunut valtaväestöön ja puhun kömpelöä saksaa ja suunnittelen suomalaista vappua simalla erste Main kahakoinnin sijaan. Saa muuten nähdä kuinka paljon tapahtuu, tuntuu et Antifa & co oikein jo kuopii maata lähtökuopissaan, tageja ja flyereita. Että nii. Maahanmuuttajia me kaikki, mä vielä elintason perässä, prkl. Kun en Suomestakaan töitä saanut, otin Berliinistä!

Lisäksi toi kissa on itse Begemot. Se äsken puri multa melkeen käden irti.

Ehkä mun pitäis fillaroida enemmän ja lukea blogeja vähemmän, koska se tekee elämästä parempaa.

Here's looking at you kid

Vois kirjoittaa taas jotain. Mulle kerrottiin pääsiäislomalla etten päivitä tarpeeks usein, niin sitä vaan joutuu tylsistyneet toimistotyöläiset painamaan refreshiä kerta toisensa jälkeen, mut ei: ei oo tullut uutta päivitystä Lotalta. NO EIPÄ MULLEKAAN SATELE KOMMENTTEJA. Seuraan tilastoja, mutta se voi olla vaan äiti joka lataa mun blogin 25 kertaa päivässä.

Latailen jotain kuvia, en jaksa mitään järjestelmällistä järjestystä.

Tää on mun lähimetroaseman seinästä. Luin aluks monena aamuna kahvivajareissa et siinä lukee "All these touching wasted writings", siis kaikki nämä koskettavat menetetyt tjsp. kirjoitukset. Sit tajusin et se onkin "All these fucking wasted writings."

Ohoh, tää oliki ihan huono kuva. Tossa on yks instituutilla olleista luennoista, niitä oli paljon Leipzigin kirjamessujen aikaan myös meillä. Tos ois, jos näkis, Markku Ropponen joka on dekkaristi ja jyvisläinen ja Lyseon poikii vanhalta hyvältä poikakouluajalta. Musta se oli hyvä tyyppi ja sain siltä kirjankin, vaikka melkein hukkasin miehen jo heti kun menin hakeen sitä juna-asemalta. Sit onneks löysin sen!

Tässä on Leipzigin hotellihuoneen ikkunasta kuva. Toisella puolella ois ollut näkymä Nikolaikirchelle, josta sai niinko alkunsa vuoden 1989 vallankumous. Tuntu kyl vähän liian aikuiselta ja pikkuporvarilliselta ihan omassa huoneessa olla vaikka aamupala oli kyl hyvä!  En kyllä siellä, siis hotellissa tai keskustassa, viettänyt paljookaan aikaa ko pyörin messualueella ja muualla menossa sen jotain 10 h päivässä. Kirjamessujen jälkeen on aina semmonen tyhjä olo ja rakastaa yksinkertaisia asioita elämässä, esim. ruokaa ja telkkaria ja jalkojen ylösnostamista. En usko että kukaan kirjaduunari haluaa tarttua kirjaan enää messupäivän iltana. Ihan niin paljoo mäkään en kirjoja rakasta.

Tässä on messuhalli edestäpäin sekä dekkaristi että sen tulkki/haastattelija. Luulen, että moderaattori (der Moderator) ei ole suomen kielen sana. Eihän? Oli muuten mahtava keli tuona lauantaina, kirkkaansininen taivas ja aurinkolasit ja eka kevätpäivä ja t-paita, messuhallin katon alla ei onneks tullut hiki...

Ja halli sisältäpäin. Tossa oli siis vaan sisääntuloaula ja itse messuhallit oli sitten sen reunoilla. Vähän isompi ko Jyviksen messut! 

Leipzigissa on leijonii niinku Berliinis on karhuja. Noi oli ihan hienosti maalattu mut joku ei ollut arvostanut tota kattii. :'( Vähän nauratti, lähinnä siks koska mulla on huono huumorintaju.

Myös yleisöö oli vähän enempi kun Jyviksessä! Muutenkin messut oli oikein kivat ja suksee vaikka en ookaan nyt mikään maailman paras small talk -tyyppi ja sitä piti harrastaa. Osasin kyl puhuu saksaa. Vaikka ei mulla oo kyllä minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka hyvin mä puhun. Todennäköisesti häpeisin itteeni jos puhuisin enkkuu yhtä huonosti. Oon aina mielissäni jos saan tilaisuuden puhua amerikkaa! Todistaa etten oo ihan urpo joka kielellä. Tosin en kyl koskaan puhu saksalaisten kaa enklantia. No joo mut enough with this bullshit, ei ketään kiinnosta osaanko puhuu vai en. "Nyt on näin ja ollaan näin", kuten ystäväni Ikurin turbiini totesi äkäisesti Provinssissa 03 kun joku valitti jostain.

Sitten tulinkin pääsiäislomalle Suomeen. Viikon kohokohtiin lukeutui mm. vierailu kalanmuotoisessa kalakaupassa!

Ja rakastan Oulua! Grilleriinan taidenäyttely ja makeat ja pihvittömät hampurilaiset??? Myös käytiin siskon kanssa Never Grow Oldissa yksillä ja joku oululainen läikytti kaljaa meidän viereen lattialle. Mutta kuinka voisi olla vihainen tyypille joka sanoo "Anteeks, eihä teiä päälle lurahtanu?" Salakuuntelin myös oululaista elämänviisautta viereisestä pöydästä. "Kaikki alakaa siitä että nää rakastat ite ittiäs."

Laitan nyt tänne yhden kuvan instituutin tytöistä kun postasin tän jo Faceenkin ja ne ei oo paheksunut. Sitä paitsi ne lukkee mun blogia että voi sit sanoo että poista tää, LD, jos ei miellytä. Perjantai on siitä kiva päivä, että töistä pääsee kolmelta ja voi mennä Maybachuferin turkkilaisille markkinoille ja ostaa mielettömät kasat tuoreita halpoja vihanneksia ja sit tekeen yhdessä ruokaa, käyttää kaikki käytettävissä olevat astiat, istua lattialla, vetää ruokaöverit, juoda vähän Neuköllnin Tom Cruisen tekemiä caipiroskia vai -rinhojako ne oli, vaellella sit eteenpäin ja mennä kuokkimaan valtaviin kotibileisiin, vaikka berliiniläisissä kotibileissä kuokkiminen onkin jo vähän passé.

Ehkä seuraavana päivänä sit vaan jumitellaan kotona ja päädytään keskiyön näytökseen Casablancasta, en ees itkenyt vaikka Humphrey oli niin ihana ja kaikki oli niin surullista, ja leffateatteri pikkuinen ehkä 30-paikkainen sali, jonka vessa oli pihan perällä, ja jossa näytetään Casablanca joka lauantai. Voiko Casablancaan joskus kyllästyä? Ei varmaan.

Joo, ei mitään kummempaa. Täällä menee ihan kivasti. Toisinaan iskee sunnuntaitunne ja ennui ja kyllästys, mutta se menee ohi. Sitä paitsi pitää olla tylsää joskus, että paikkaa voi sanoa kodiksi. Nyt kokkailin pastasalaattia (ostin tonnikalaa, bad Lottie! Annoin sentään kissan nuolla purkin, koska se kuuluu kissuuden yleisluontoisiin etuihin että saa nuolla purkin), tulin just joogasta, korjaan vielä tänään työkaverin lapsen farkut (:D) koska olen instituutin ompelijatar. Mä tuun niin saamaan ilmaisia lounaita kiitos Tristar-kuustonnisen!

p.s. Luin Virpi Hämeen-Anttilan Alastonkuvia viikonloppuna kun säikähdin että se on kirjoittanut saman kirjan kuin mä, mutta onneks luin sen loppuun ja se loppu oli ihan kräppi-kräpitsii, en mä kirjoittais sellaista, voi onnea ja autuutta ja huh huh huh. Musta loppu on onnellinen jos suurin osa henkilöistä kuolee traagisesti eikä kukaan saa toisiaan. Mitä vittua Casablancastakin ois tullut eri lopulla? NIMIMERKKI KYSYNPÄ VAIN.

Chillax man

Lennän huomenna Suomeen pääsiäiseksi (pikavisiitti Helsinkiin, siitä Jyvikseen ja torstaina jo Ouluun, josta suoraan ens maanantaina takaisin Berliiniin). Nyt pitäis pakata mutta oon jotenkin liian täynnä adrenaliinia saadakseni mitään tehdyksi. Mitä mä ees pakkaan? Tuliaissuklaata, hammasharja? Kaikki mun vaatteet on joka tapauksessa Jyväskylässä, turha mun nyt on veivata suurta vaatekertaa sinne ja takaisin.

Tästä blogista on tullut pelkkä valituskanava, koska silloin kun on hauskaa ja kivaa, ei huvita bloggaa. Nyt oon taas ärsyyntynyt Frau Lotta D.:hen, koska oon vaan hemmetin liian temperamenttinen ihminen. Jos mulla on ihanaa, kaikki kuulee ja näkee sen kun laulelen menemään, jos mulla on surkean surullinen päivä, näytän Lars von Trierin leffasta karanneelta naiselta, jos taas sapettaa, niin sitten kiroilen kuin seilori ja sähisen kuin kissa. Ja sitten jälkikäteen nolottaa kun vois osata ottaa rauhassakin. Esim. nyt nolottaa kun yritin tehdä töitä kiireessä, en osannut ja kirosin ja äyskähtelin työkavereille, vaikka oikeasti mua vaan ärsytti se, etten itte osannut ja kyennyt.  RUHIG RUHIG RUHIGER.

Päätämme tämänkertaisen valituksen Lars/Lotta-tunnelmiin. Ja joku vielä väittää ettei se oo misogyyni.