Koffer in Berlin

Ensimmäisen työpäivän tunne-elämää: kivaa! kauheeta! kivaa! mähän voisin vähän kehitellä tätä! kauheeta! wie bitte?!

Siispä. Kirjoitan näistä ekoista päivistä tässä pastan kiehuessa, postaan tän sitten kunhan kämppikseni saapuu kotiin ja lainaan mulle nettiään. Saavuin eilen puoli viideltä Berliiniin ja kaikki matkatavaratkin tuli läpi. Sen sijaan persepää-AirBerlinin cabinlaukun maksimimitat olivat huomattavasti pienemmät kuin KLM:llä, ja jouduin ruumauttamaan kassin numeron kaksi. En kehtaa sanoa, paljonko maksoin. Osa musta kuoli. Jenkeissä kaikki oli isompaa ja paremmin.

Selviydyin kuitenkin lentokentältä perille seuraavan kahden viikon kotiini, joka on Pankow'ssa (jota ei lausutakaan Pankau, vaan Pankoo - but hey, I'm ”not giving a fuck”). Kämppikseni/hostini on tosi sympaattinen, mua kymmenisen vuotta vanhempi nainen, joka on hippi. On yrttiteet ja joku mystinen vedenneutralointilaite. Se on kivaa. Hipit on kivoja. Se puhuu mulle vain saksaa (jes!), mutta hitaasti ja yleiskielellä (jesjes!). Huone on mahtava, siinä on semmonen altbaun krumeluurikatto ja muutenkin asunto on kiva. Vähän kylmä, mutta eipä nää etelän vetelät oo koskaan osanneetkaan eristää.

Aamulla lähdin töihin, ja oli kovin maailmannaisen olo, kun osasin ostaa takeaway-kahvin ja pullan saksaksi ja metrolipun ja oli jopa korkokengät jalassa!! Nyt, 10 tunnin jälkeen, arvostan kotitossuja. En kuitenkaan aio luovuttaa! Ajan ne perkeleet sisään vaikka väkisellä! Musta tulee aikuinen nainen! Työpaikka oli mahtavalla paikalla, aivan Friedrichstrassen aseman vieressä, ja siellä on tosi isot tilat. Tykkäsin heti mun työpisteestä, siis pienestä kirjastosta, ja työkaveritkin vaikutti mukavilta. Suurin osa oli suomalaisia, joten kahden kesken pystyi juttelemaan suomeksi. Palloilin ympäriinsä vähän hukassa, yritin muistella nimiä ja naamoja ja sotkin ihmiset autuaasti keskenään. Siellä on joku tietsikkavaje, joten en päässyt het sorvin ääreen, mutta enköhän jossain vaiheessa pääse omalle koneelleni. En oikein tehnyt tänään mitään kummempaa, enkä varmasti huomenna enää muista, mitä opin tänään, mutta ilmapiiri oli rento, joten voin varmasti kysyä uudelleen.

Iltapäivällä oli sitten maanantaipaltsu, jossa päälleni hyökyi miljoona uutta asiaa ja saksaksi. Esittelin itseni saksaksi ja kuuntelin muiden juttuja, mulle nakitettiin jotain juttuja ja täytynee huomenna kysyä, mitä ne sitten olikaan. Sain kyllä muut nauramaan - se oli kiva! Tykkään vitsailla ja heittää läpänderiä ja se on ihan HIRVEÄN VAIKEAA vieraalla kielellä. Tuntuu että identiteetistä katoaa osa, jos huumori ei välity. Yritän olla ylipäätään hermostumatta, ekana päivänä ei pidäkään osata kaikkea, mun ei tarvi aina olla täydellinen! En oo koskaan ajatellut, että olen perfektionisti, mutta niin ovat opettajat ja jotkut sanoneet. Omasta mielestäni olen vaan hyvä ja normista poikkeaminen hermostuttaa. Kyllä se siitä! Joku jopa sanoi että puhun ihan tarpeeksi hyvin saksaa (varmaankin huomioon ottaen et oon fresh outta Finland). Omasta mielestäni puhuin ihan kammottavaa saksaa ja ajattelin, että ne miettivät jo työsopparin nopeaa purkua ja mun lähettämistä takaisin kotiin maitojunalla. ”Miksei se kertonut työhaastattelussa, että se on IDIOOTTI!?” Jos haluatte eläytyä mun tunnelmiin, lukekaa Faulknerin Äänestä ja vimmasta eka kappale, joka on kerrottu kehitysvammaisen miehen näkökulmasta, joka kommunikoi kuolaamalla ja itkemällä.

(Musta tuntuu et edellisen kappaleen pohdinnat oli täydellinen recap jenkkiblogini alkuaikojen päivityksistä. Tämä on varma merkki siitä, että kaikki alkaa sujua oikein hyvin, right?)

No joo, mut kaiken kaikkiaan työpaikka vaikutti oikein kivalta ja toivon, että vuoden päästä ne ihmettelee, kuinka ne koskaan tuli toimeen ilman mua. Muuten, jos oikein käsitin, pääsen käymään Leipzigin kirjamessuilla parin kuukauden päästä työn puolesta, jau! Pääseepähän vertailemaan vähän Jyväskylän meininkiin. :) Toisekseen lähdetään ilmeisesti jonnekin Berliinin lähelle skuggeen johonkin koulutustsydeemiin pariks päiväks -- sekin kuulosti oikein kivalta! Lupaan ilmoittaa myöhemmin, pitäävätkö tietoni paikkansa: tipahtelin kärryiltä paltsussa noin 5 minuutin väliajoin. Kaiken kaikkiaan kunhan kaikki sekavuus selkiytyy, luulen olevani oikein mainiossa ja mulle passelissa hommassa! Jee kirjoja sydän!

Meinasin myös ostaa kuukausilipun ja prepaidin kännyyn, mut sit en vaan jaksanut, kun en löytänyt tarvittavaa valokuva-automaattia. Luovutin ja jätin huomiselle. Ostin sen sijaan ruokaa (joka oli varmaan hiton kallista Saksan standardeilla) ja tulin kotiin. Nyt unohdan kaiken ressin, teen vähän pastasalaattia ja luen zombikirjaa. Voin myös napsia southern style bbq -pretzelnapsuja koti-ikävää lievittämään... Ööh.. Löysin ameriikanherkkuja :)

Kerroin teille kaiken muun kuin vessakäyntini, joten lopetan tähän. Mutta siis, kaikki hyvin länsirintamalla (vaikka nyt idän puolella ollaankin). Kommentoikaa, tämä blogi on dialoginen kommunikointikanava. Lovee! <3

p.s. Kirjoitin tän eilen mutta postasin vasta tänään. Tänään töissä oli vähemmän hektistä ja oikein mukavaa ja osaan jo vähän tarkistella kirjojen asiasanoja (Schlagwörter!) vitsailla saksaksi sekä ostaa bussikortteja. Alles im Ordnung!