Hyvä taide, huono taide

Lupasin aiemmin kirjoittaa "sitten myöhemmin" lisää pääsiäisen Prahan-matkasta, mutta jääköön tarinointi nyt lyhyeksi. Kyseessä oli nimittäin hyvin tavallinen, joskin iloinen seuramatka, johon liittyi kaksi ihanaa uutta tuttavuutta: Prahan tv-torni, joka on helkkarin ruma neuvostopytinki jossain Zizkovin laidalla. Tornin huipulta näki koko Prahan, ja siellä oli isoja muovikuplia, jossa väsynyt turisti sai tyytyväisenä lepäillä ja kuunnella jotain pulputtavia ääniä. Sara rakastui tv-torniin (niitä on kuulkaas tyyppejä, jotka haluaa mennä naimisiin rakennusten kanssa), minä taas rakastuin juustoon. Kyseessä oli Naklany Hermelin (heittele kirjainten päälle kourallinen aksentteja), siis chiliin ja valkosipuliöljyyn säilötty kokonainen valkohomejuusto, jota sai about kahdella eurolla joka kapakasta oluen kyytipojaksi. Fucking A, sanoo nainen joka rakastaa juustoa (ja hillitysti bisseä).

Käytiin tuossa pari viikkoa sitten kämppiksen kanssa katsomassa Kunsthalle Deutsche Bankin "avajaisnäyttely". Kyseessä oli siis näyttely, jonne kuka tahansa sai tuoda oman teoksensa näytteille. Berliinin jokainen baarimikko ja luuriliisahan on "oikeestaan taiteilija", joten teoksia tuoneiden ihmisten jonot olivat kasvaneet parin kilometrin mittaisiksi. Näyttely oli auki vain 24 tunnin ajan, joten myös kävijäjonot olivat pitkiä. Idea oli musta hauska.

Me mentiin sisään noin puolenyön aikaan, siellä oli parisataa taulua ja limuakin sai (ja jonossa Grillwalker-sedät tarjoilivat ilmaisia hodareita. Mä söin sämpylän sinapilla.) Tunnelma oli miellyttävä, yleisö viihtyi, sitä oli paljon ja Deutsche Bank sai julkisuutensa. Siltikin tosta on jaksettu nillittää, että "taiteilijan pitää lässynlää alistua diipadaapa tällaisiin suuryritysten markkinatemppuihin uuuh aaah kun yhteiskunta ei tue taidettaaaa yhyy paha maailma". Haista sinä Tommi Läntinen 'tu, vois sanoa. Ei oo pakko mennä mukaan, mutta taiteella on helpompi elää, jos suostuu myymään sitä.

"The lack of curators creates monsters."

Sit käytiin myös tsekkaamassa Erkka: Hailuotolainen, luotolainen, manterelainen -dokumentti, joka esitettiin ihan mun kotikulmilla jossain pienessä espanjalaisten pitämässä project spacessa / galleriassa / mitä niitä vielä oli. Tunnelma oli rento ja mukava, oli vaan outoa, että Hailuoto (jonne meno oli mun mielestä teininä niinku nolointa ikinä, kesämökki nääs siellä... nykyään tykkään kyllä!) oli yhtäkkiä trendi-Neuköllnin aallonharjalla.

Tässä on taas instituutin uuden näyttelyn parasta antia: saapasjalkakissa tms, joka on tappanut uhanalaisia eläimiä. En tiedä mitä tää haluaa sanoa, mutta kun se on niin söpö voivoivoivoi!

Tai myös tää saattaa olla mahtavin homma ikinä: pomppulinna, jonne saa mennä aikuisetkin. Ihanaa! Se on osa instituutin näyttelyä, mutta nykyään ei vissiin enää joka päivä pystyssä, koska naapurit valitti siitä. Mitä kettua?! Pomppulinnasta valittaminen on sama kuin valittaisi rakkaudesta ja onnesta.

Ihanaa on myöskin polkupyöräily. Ostin ihan upiuuden polkupyörän ekaa kertaa viiteentoista vuoteen, koska järkeilin, että jos kuljen sillä joka päivä seuraavat puoli vuotta (plus taas talven jälkeen), sen on parempi olla hyvä. Plus 6 x 55,50 euroa (kuukausilippu) = 333 euroa = enemmän kuin toi fillari, vaikka ostin viidenkymmenen euron lukon, koska Berliinin olympialaisten ykköslaji on pyöränpöllintä. Nyt oon ihan totaalisen persauki ja velkaa enemmän kuin tilillä on, mutta eiköhän jotain palkkaakin kohta ala tippua. Toivottavasti. En aio koskaan erota tosta pyörästä. Se kulkee kuitenkin lentsikassa erikoismatkatavarana alle viiteenkymppiin minne tahansa.

Oli ihanaa viiletellä koko lauantai ympäri kaupunkia pyörän selässä  - ei tuntunut hyvällä pyörällä vajaa 30 kilsaa paljoo missään, paitsi vähän persauksissa. Jossa saakin tuntua. Katsoin tota kuvaa ja mietin että oonpas paksuuntunut taas talven aikana, mutta eiköhän se siitä taas lähde. Jos ei lähde, opettelen käyttämään tyylikkäämpiä vaatteita (not) ja hyväksyn sen faktan (not) ettei farkkusortseja oo tehty persjalkaisille suomalaisille.

Kaikki siis hyvin Saksanmaalla! Tuun myös piipahtamaan (piip) Suomessa toukokuun puolessavälissä, mutta aikataulut on taas melko kiireiset. Jee, odotan innolla!