BER

Berliinin uudella lentokentällä, Berlin-Brandenburgilla oli sunnuntaina avoimien ovien päivä. Mentiin sinne siis ihmettelemään. Kyseessähän on järjettömän kallis ja aikaavienyt projekti, eikä kukaan lehtiä lukeva ihminen ole varmasti välttynyt kuulemasta sen epäonnistumisista. Lentokenttä ei ole edelleenkään käytössä, vaikka sen piti valmistua jo viime vuoden kesäkuussa. Paloturvallisuudesta homma jäi vissiin alunperin kiinni ja nyt siellä ilmenee aina jotain uutta, mikä pitää saada kuntoon ennen kuin paikka voidaan avata liikenteelle. Kenttäalueella on kuitenkin kolme paloasemaa, koska se on niin valtava, ettei kolmen minuutin palopaikalle ehtimisen takaraja riitä, jos asemia on vaan yks. En sit tiedä, mitä siellä vielä tarvitaan. 

Musta kenttä ei ollut erityisen kaunis. Se oli valtava teollisuusalue, jolla ei tuntunut olevan silmää miellyttävää arkkitehtonista harmoniaa. Mä tykkään Tegelistä. Siinä on jotain sellaista vanhaa, eri palasista kyhättyä ja sekavaa Berliiniä. Liikaa sitä ja liikaa tätä, liian vähän tota. Terminaali ihan arsesta. Jos tulee liian myöhään, jumittuu turvatarkastukseen viidenkymmenen japanilaisen turistin perään. Jos tulee liian aikaisin, jumittuu kahdeks tunniks odotusaulaan, jossa on about kahviautomaatti eikä mitään muuta. Tää uus BER on sitä uutta keskiluokkaista flairia, kaiken pitää toimia ja kaiken pitää olla funktionaalista. Siellä on varmaan Starbucksikin.

Siellä on taidettakin. Siinä on tonneittain punaista rautaa ja se symboloi ihmisten kohtaamista.

Sitten siellä on semmoinen aukio, jossa on suihkulähteitä ja juna-asema sen alla. 

Koen ristiriitaisia tunteita BERiä kohtaan. Mä saavuin Tegelille, ja mun piti palata Suomeen BERiltä. Me kumpikin ollaan koettu vähän viivästyksiä. Semmoista se elämä on. Vähän pelottaa, mitä tapahtuu, jos toi lentokenttä joskus valmistuu. (Nyt, että mä joskus valmistuisin, jatkan gradun tekoa. Heippa!)