Here's looking at you kid

Vois kirjoittaa taas jotain. Mulle kerrottiin pääsiäislomalla etten päivitä tarpeeks usein, niin sitä vaan joutuu tylsistyneet toimistotyöläiset painamaan refreshiä kerta toisensa jälkeen, mut ei: ei oo tullut uutta päivitystä Lotalta. NO EIPÄ MULLEKAAN SATELE KOMMENTTEJA. Seuraan tilastoja, mutta se voi olla vaan äiti joka lataa mun blogin 25 kertaa päivässä.

Latailen jotain kuvia, en jaksa mitään järjestelmällistä järjestystä.

Tää on mun lähimetroaseman seinästä. Luin aluks monena aamuna kahvivajareissa et siinä lukee "All these touching wasted writings", siis kaikki nämä koskettavat menetetyt tjsp. kirjoitukset. Sit tajusin et se onkin "All these fucking wasted writings."

Ohoh, tää oliki ihan huono kuva. Tossa on yks instituutilla olleista luennoista, niitä oli paljon Leipzigin kirjamessujen aikaan myös meillä. Tos ois, jos näkis, Markku Ropponen joka on dekkaristi ja jyvisläinen ja Lyseon poikii vanhalta hyvältä poikakouluajalta. Musta se oli hyvä tyyppi ja sain siltä kirjankin, vaikka melkein hukkasin miehen jo heti kun menin hakeen sitä juna-asemalta. Sit onneks löysin sen!

Tässä on Leipzigin hotellihuoneen ikkunasta kuva. Toisella puolella ois ollut näkymä Nikolaikirchelle, josta sai niinko alkunsa vuoden 1989 vallankumous. Tuntu kyl vähän liian aikuiselta ja pikkuporvarilliselta ihan omassa huoneessa olla vaikka aamupala oli kyl hyvä!  En kyllä siellä, siis hotellissa tai keskustassa, viettänyt paljookaan aikaa ko pyörin messualueella ja muualla menossa sen jotain 10 h päivässä. Kirjamessujen jälkeen on aina semmonen tyhjä olo ja rakastaa yksinkertaisia asioita elämässä, esim. ruokaa ja telkkaria ja jalkojen ylösnostamista. En usko että kukaan kirjaduunari haluaa tarttua kirjaan enää messupäivän iltana. Ihan niin paljoo mäkään en kirjoja rakasta.

Tässä on messuhalli edestäpäin sekä dekkaristi että sen tulkki/haastattelija. Luulen, että moderaattori (der Moderator) ei ole suomen kielen sana. Eihän? Oli muuten mahtava keli tuona lauantaina, kirkkaansininen taivas ja aurinkolasit ja eka kevätpäivä ja t-paita, messuhallin katon alla ei onneks tullut hiki...

Ja halli sisältäpäin. Tossa oli siis vaan sisääntuloaula ja itse messuhallit oli sitten sen reunoilla. Vähän isompi ko Jyviksen messut! 

Leipzigissa on leijonii niinku Berliinis on karhuja. Noi oli ihan hienosti maalattu mut joku ei ollut arvostanut tota kattii. :'( Vähän nauratti, lähinnä siks koska mulla on huono huumorintaju.

Myös yleisöö oli vähän enempi kun Jyviksessä! Muutenkin messut oli oikein kivat ja suksee vaikka en ookaan nyt mikään maailman paras small talk -tyyppi ja sitä piti harrastaa. Osasin kyl puhuu saksaa. Vaikka ei mulla oo kyllä minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka hyvin mä puhun. Todennäköisesti häpeisin itteeni jos puhuisin enkkuu yhtä huonosti. Oon aina mielissäni jos saan tilaisuuden puhua amerikkaa! Todistaa etten oo ihan urpo joka kielellä. Tosin en kyl koskaan puhu saksalaisten kaa enklantia. No joo mut enough with this bullshit, ei ketään kiinnosta osaanko puhuu vai en. "Nyt on näin ja ollaan näin", kuten ystäväni Ikurin turbiini totesi äkäisesti Provinssissa 03 kun joku valitti jostain.

Sitten tulinkin pääsiäislomalle Suomeen. Viikon kohokohtiin lukeutui mm. vierailu kalanmuotoisessa kalakaupassa!

Ja rakastan Oulua! Grilleriinan taidenäyttely ja makeat ja pihvittömät hampurilaiset??? Myös käytiin siskon kanssa Never Grow Oldissa yksillä ja joku oululainen läikytti kaljaa meidän viereen lattialle. Mutta kuinka voisi olla vihainen tyypille joka sanoo "Anteeks, eihä teiä päälle lurahtanu?" Salakuuntelin myös oululaista elämänviisautta viereisestä pöydästä. "Kaikki alakaa siitä että nää rakastat ite ittiäs."

Laitan nyt tänne yhden kuvan instituutin tytöistä kun postasin tän jo Faceenkin ja ne ei oo paheksunut. Sitä paitsi ne lukkee mun blogia että voi sit sanoo että poista tää, LD, jos ei miellytä. Perjantai on siitä kiva päivä, että töistä pääsee kolmelta ja voi mennä Maybachuferin turkkilaisille markkinoille ja ostaa mielettömät kasat tuoreita halpoja vihanneksia ja sit tekeen yhdessä ruokaa, käyttää kaikki käytettävissä olevat astiat, istua lattialla, vetää ruokaöverit, juoda vähän Neuköllnin Tom Cruisen tekemiä caipiroskia vai -rinhojako ne oli, vaellella sit eteenpäin ja mennä kuokkimaan valtaviin kotibileisiin, vaikka berliiniläisissä kotibileissä kuokkiminen onkin jo vähän passé.

Ehkä seuraavana päivänä sit vaan jumitellaan kotona ja päädytään keskiyön näytökseen Casablancasta, en ees itkenyt vaikka Humphrey oli niin ihana ja kaikki oli niin surullista, ja leffateatteri pikkuinen ehkä 30-paikkainen sali, jonka vessa oli pihan perällä, ja jossa näytetään Casablanca joka lauantai. Voiko Casablancaan joskus kyllästyä? Ei varmaan.

Joo, ei mitään kummempaa. Täällä menee ihan kivasti. Toisinaan iskee sunnuntaitunne ja ennui ja kyllästys, mutta se menee ohi. Sitä paitsi pitää olla tylsää joskus, että paikkaa voi sanoa kodiksi. Nyt kokkailin pastasalaattia (ostin tonnikalaa, bad Lottie! Annoin sentään kissan nuolla purkin, koska se kuuluu kissuuden yleisluontoisiin etuihin että saa nuolla purkin), tulin just joogasta, korjaan vielä tänään työkaverin lapsen farkut (:D) koska olen instituutin ompelijatar. Mä tuun niin saamaan ilmaisia lounaita kiitos Tristar-kuustonnisen!

p.s. Luin Virpi Hämeen-Anttilan Alastonkuvia viikonloppuna kun säikähdin että se on kirjoittanut saman kirjan kuin mä, mutta onneks luin sen loppuun ja se loppu oli ihan kräppi-kräpitsii, en mä kirjoittais sellaista, voi onnea ja autuutta ja huh huh huh. Musta loppu on onnellinen jos suurin osa henkilöistä kuolee traagisesti eikä kukaan saa toisiaan. Mitä vittua Casablancastakin ois tullut eri lopulla? NIMIMERKKI KYSYNPÄ VAIN.